Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Poikkeusajan kummipäivä haastaa keksimään uusia tapoja tavata

Sunnuntaina 31.5. vietetään valtakunnallista kummipäivää. Kirkko kutsuu kummeja osallistumaan etäyhteyksin kummipäivään oman kummilapsen kanssa. Haluamme haastaa kummit jakamaan ideoita kummina toimimisesta poikkeustilanteessa ja rajoitusten aikana somessa tunnisteilla #kumminkaa, #kummipäivä ja #fadderdagen. Laitetaan hyvät ideat kiertämään!

 

Pandemian vuoksi monia tapahtumia on jouduttu perumaan, ja kyläily ja yhteinen tekeminen kummilasten kanssa ei välttämättä onnistu. Rauman seurakunnan kanssa tänä vuonna kummipäivää aikoivat järjestää Rauman MerimuseoLinkki avautuu uudessa välilehdessä, Rauman Lukko ja Tifosi sekä elokuvateatteri Iso-Hannu. Vaikka yhdessä ei pääsekään nyt museoon, elokuviin tai ravintolaan, voi kummin tärkeää tehtävää onneksi toteuttaa myös monella muulla tapaa.

Kirkko Suomessa -Instagram-tililläLinkki avautuu uudessa välilehdessä jaetaan haasteeseen osallistuneiden parhaita ideoita toukokuun viimeisellä viikolla ja osallistujien kesken arvotaan pääsylippuja PowerParkiin ja leffalippuja Finnkinoon. Lippuja voi käyttää heti, kun koronarajoitukset sen sallivat.

Vinkkejä kummipäivän etäpuuhiin julkaistaan viikoittain Rauman seurakunnan facebook -sivulla ja Rauman seurakunnan lapset ja perheet -sivulla

#Kumminkaa-haasteeseen ja kummiteemaan tarttuvat toukokuun aikana myös tubettajat Jasminsofi, Sita Salminen ja Ville Mäkipelto, joiden suunnitelmia voi seurata heidän omissa somekanavissaan. Lisäksi Mutsimediaan on tulossa kummiusteemaisia vinkkejä poikkeusaikoihin.

Käy myös kurkkaamassa kumminkaa.fi -sivustolla ja poimi vinkit etäleikkeihin!

2020-05-19 16:21:30.0