
Perhekirkko
Perhekirkossa lapsi saa olla, lapsi saa osallistua. Lapsi saa kokemuksen omasta kotikirkostaan. Parhaiten omaa kirkkoaan oppii rakastamaan siellä vietettäviin tilaisuuksiin osallistumalla.
Lapsi ehtoollisella
Perhekirkko voi olla perhemessu. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksessa on ehtoollinen. Vuonna 1979 avautui Suomessa ehtoollispöytä lapsille. Tuolloin annettujen ohjeiden mukaan kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, saa osallistua Herran ehtoolliseen yhdessä vanhempiensa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.
Raumalla pienet lapset voivat tulla ehtoolliselle vanhempiensa tai muiden läheistensä kanssa. Ehtoollisella oltaessa lapsen saattaja ilmoittaa leivän jakajalle, annetaanko lapselle ehtoollista vai siunataanko hänet. Yksin tuleva lapsi ja kokonaiset lapsiryhmät siunataan. ”Sallikaa lasten tulla”, koskee myös messua ja ehtoollispöytää!
Perhekirkko on seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus, jossa otetaan huomioon erityisesti lapsiperheet.
Perhepäivät Pyhän Ristin kirkolla
Perhepäivään kutsutaan Teidän perhettä. Mukaan voi ottaa myös isovanhempia tai lasten kummeja. Perhepäivä alkaa perhemessulla, jonka kesto on 50 minuuttia. Messu on lapset huomioiva kokonaisuus, jossa voi myös harjoitella ehtoollisella käymistä lasten kanssa. Messussa kannetaan kolehti lähetystyölle. Messun jälkeen ruokailu ja toimintapisteitä perheille seurakuntatalossa.
Syksyn 2023 perhepäivät :
- su 17.9. klo 13-17 Pihajuhla Pyhän Ristin kirkolla, perhemessu, monenlaista toimintaa kirkon pihalla, lettuja ja kahvit
- su 24.9. klo 10-13.30 Perhemessu ja liikuntapäivä Lapin kirkolla
- su 1.10. klo 15-17.30 Perhepäivä Pyhän Ristin kirkolla, perhemessu, ruoka ja ohjelmaa
- su 5.11. klo 15-17.30 Perhepäivä Pyhän Ristin kirkolla, perhemessu, ruoka ja ohjelmaa
- su 3.12. klo 15-17.30 Adventin perhepäivä Pyhän Ristin kirkolla, perhemessu, ruoka ja ohjelmaa