Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys 2023 nostaa esiin nuorten väkivallan

Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.

Yhteisvastuu verkkosivun otsakekuva 2023.jpg

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia jää Suomessa nuorten hyväksi tehtävään työhön Aseman Lapset ry:n ja Suomen evankelisluterilaisten seurakuntien kautta. Maailman katastrofialueiden ihmisten auttamiseen suunnataan 60 prosenttia tuotosta. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun työn kautta. Keräys alkoi sunnuntaina 5.2.2023 ja jatkuu koko vuoden loppuun.  

Väkivalta ja konfliktit synkistävät nuorten elämää yhä enemmän. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki Suomessa lähes 39 000 lasta ja nuorta viikoittain. Alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuosina 2015–2021. Hälyttävin kasvu oli 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Luvut ovat peräisin kouluterveyskyselystä sekä poliisin tilastoista. 

”Nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, nuori ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua”, vetoaa Yhteisvastuu-piispa Jukka Keskitalo.  

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 20 prosenttia kohdistetaan Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-0 (kiusaaminen nolla) -toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset. Toiminta on konkreettista puuttumista sekä ammattilaisten kouluttamista sovittelijoiksi ja väkivallan ehkäisyn osaajiksi.  

Tiimipäällikkö Heikki Turkka Aseman Lapset ry:stä painottaa aikuisten vastuuta: 

”Väkivaltaa ei tule hyväksyä, mutta taustoja pitää pyrkiä ymmärtämään. Avainasemassa konfliktien ratkaisuissa ja kiusaamisen vastaisessa työssä ovat yhteistyössä yli rajojen toimivat aikuiset. Nuoren arvostavalla kohtaamisella voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin”. 

Yhteisvastuutapahtumia Raumalla

Yhteisvastuukeräys näkyy Raumalla monella tavalla. Yhteisvastuun lipaskeräys järjestetään Rauman Prismassa ja K-Citymarketissa keskiviikkona 8.2. ja perjantaina 10.2. klo 10–18. 

Sunnuntaina 12.2. Pyhän Ristin kirkolla järjestetään Yhteisvastuukeräyksen talvitapahtuma. Tapahtuma alkaa klo 13 perhemessulla Pyhän Ristin kirkossa ja jatkuu talvitapahtumana kirkon pihamaalla klo 16 asti. Tapahtuma on maksuton, mutta osa puuhasta on maksullista, joka kerryttää Yhteisvastuun keräystuottoa. Maksuksi käy käteinen tai mobilepay. Tapahtumassa voi herkutella hernekeitolla, laskiaispullalla ja kahvilla. Lapsille on järjestetty paljon hauskaa ohjelmaa. Sisällä on mahdollista osallistua ongintaan ja ulkona voi maistella grillimakkaraa ja kuumaa mehua. Lapsia hauskuuttavat Ratsastuskeskus Baldurin järjestämä talutusratsastus, piha-alueelle vierailulle tuleva hälytysajoneuvo ja ulkona oleva puuharasti.

Sunnuntaina 12.3. Lapin kirkolla järjestetään toinen Yhteisvastuukeräyksen talvitapahtuma, jonka tuotto tilitetään Yhteisvastuukeräykseen. Lipukemyynti arpajaispisteeltä. Tapahtuma alkaa klo 10 perhemessulla Lapin kirkossa ja jatkuu klo 13.30 asti kirkon pihamaalla. Lapin seurakuntakodilla askarrellaan, ongitaan, järjestetään arpajaiset ja maalataan kasvomaalauksia lapsille. Pihamaalla vierailevat karvakaverit ja vapaapalokunta. Lisäksi voi osallistua kepparirataan, koira-ajeluun ja toimintapolulle.

Koulutusta ja tukea kriisialueiden uhreille  

Tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA:n) katastrofirahastoon, josta tuetaan humanitaarisen avun muodossa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofien keskellä. Avustustarpeiden syitä ovat useimmiten luonnonkatastrofit (kuivuus, tulvat, myrskyt, maanjäristykset), aseelliset konfliktit ja äkilliset onnettomuudet.  

Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti KUA:n avustustyötä Keniassa, jossa karjanhoidolle elintärkeät laidunmaat ovat ilmastokriisin syventämän kuivuuden myötä hupenemassa. Epätoivoinen taistelu laidunmaasta johtaa konflikteihin ja väkivaltaisuuksiin.  

”Katastrofien vaikutukset ulottuvat myös lapsiin ja nuoriin, kun heikentyvä turvallisuustilanne ja omaisuuden menettäminen saavat perheet vetämään lapsensa pois koulusta. Osa jatkaa kouluaan toisella alueella, köyhimpien perheiden lapset eivät ehkä palaa kouluun”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen. 

Katastrofirahasto tukee yhteisvastuuvaroin lasten ja nuorten kouluun paluuta viidellä alueella Keniassa tavoitteenaan saada 41 500 haavoittuvassa asemassa olevaa lasta ja nuorta takaisin kouluun tarjoamalla esimerkiksi tukiopetusta ja psykososiaalista tukea. Hätäavun turvin tuetaan myös koulutarvikkeiden hankkimista, kouluruokailua sekä erityisesti tytöt huomioivien hygieniatilojen järjestämistä. 

yhteisvastuu.fi Linkki avautuu uudessa välilehdessä
kirkonulkomaanapu.fi Linkki avautuu uudessa välilehdessä
asemanlapset.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Oman seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa monin tavoin 

Lähikeräysten ohella voit antaa lahjasi Rauman seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen MobilePayllä numeroon 62485 tai tekemällä lahjoituksen nettilahjoitussivulle osoitteessa yhteisvastuu.fi/raumaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.   

Pankin kautta lahjoitettaessa Yhteisvastuun tilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja OP FI14 5000 0120 2362 28. Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakunnan viitenumero 301738.   

Kiitos lahjoituksestasi! 

Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR/2022/9229.

2023-02-06 13:04:00.0