Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Oivalluksia parisuhteiden tunnetaidoista

Parisuhteen syyshuollon luennolla Oivalluksia tunnetaidosta ti 9.10. lähestyttiin parisuhdetta tunnesuhteena.
Omenapuu Kuapplan pihalla Vanhassa Raumassa

Kuapplan piha

Parisuhteen syyshuollon luennolla Oivalluksia tunnetaidosta ti 9.10. lähestyttiin parisuhdetta tunnesuhteena.

Tunteet jylläävät niin rakastamisessa kuin ristiriidoissakin. Kiinnostus toisen tunteita kohtaan on kiinnostusta toisen persoonaa kohtaan. Silloin, kun suhteessa saa kokea tunnetasolla ymmärretyksi tulemisesta, läheisyys vahvistuu. Tunnetason yksinäisyys sen sijaan tuottaa pettymyksiä ja etäännyttää.

Läheiseen ihmissuhteeseen kuuluvat kaikenlaiset tunteet. Tunteita syntyy aistien, ajatusten, tekemisten ja koettujen asioiden myötä. Ilon, surun, pelon ja vihan tunteilla on paljon erilaisia sävyjä.

Tunteet ovat viestejä minulle minusta. Ne muistuttavat aiemmista elämänkokemuksista ja kertovat mikä tällä hetkellä on tärkeää ja mitä tarvitsen. Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä, hyviä tai pahoja, vaikka toiset tunteet tuntuvat miellyttäviltä ja toiset epämiellyttäviltä tai tuskallisilta.

Kaikilla tunteilla on tehtävä. Ilo vie elämää eteenpäin. Suru auttaa luopumaan siitä, mikä on ollut arvokasta tai mitä vaille olen jäänyt, ilman että kovetun. Samalla suru avaa tietä uudelle ilolle. Pelkoa tarvitaan, jotta ymmärretään välttää elämää ja iloa uhkaavia vaaroja. Viha taistelee ilon puolesta asettaessaan tarpeellisia rajoja ja puolustaessaan ihmisen arvokkuutta. Tunteet syntyvät usein spontaanisti, kuin itsestään. Tunteista tekoihin siirryttäessä tarvitaan harkintaa. Tunteistani en ole vastuussa, mutta tunteiden vallassa tekemistäni teoista olen

Tunteiden kanssa toimeen tulemisessa auttaa neljä harjoiteltavissa olevaa tunnetaitoa:

1. Tunnista tunne.

2. Anna tunteelle nimi.

3. Kerro tunteesta kumppanille.

4. Ota vastaan kumppanin tunne.  

Itsensä avoin kuuntelu auttaa tunnereaktion tunnistamisessa. Tunteen sietäminen ja sen käsittely helpottuu, kun tunteelle löytyy nimi. Monesti jo tunteesta kertominen helpottaa oloa ja samalla auttaa puolisoa ymmärtämään, mitä toisen mielessä tapahtuu. Tunteen vastaanottaminen on yksinkertaisesti kuuntelemista ja toisen kokemukseen eläytymistä. Parasta tietysti on, jos parisuhteessa olisi kummankin puolison tunteille tilaa.

Ke 17.9. klo 18 Kuapplan talossa Rauman seurakunnan perheneuvojat esittelevät käytännöllisiä Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin. Tieto sopii sovellettavaksi ihmisten välisiin ristiriitoihin muuallakin kuin parisuhteessa. Tervetuloa itsekseen tai yhdessä!

2018-10-17 11:55:00.0