Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Kiitos joulumielen lahjoittajille - Soppaa ja saippuaa yli odotusten, joululaulut soivat kehitysmaan lapsille

Rauman seurakunnan joulukeräykset onnistuivat hyvin. Diakoniatyön saamien lahjoitusten myötä tuetaan raumalaisia koko kevään aikana. Kauneimpien joululaulujen keräys tuotti yli 5600 euroa kehitysmaiden lapsille.
P1013531_THUMB.jpg

Rauman seurakunnan joulukeräykset onnistuivat hyvin. Diakoniatyön saamien lahjoitusten myötä tuetaan raumalaisia koko kevään aikana. Kauneimpien joululaulujen keräys tuotti yli 5600 euroa kehitysmaiden lapsille.

Soppaa ja saippuaa vähävaraisille raumalaisille

Soppaa ja saippuaa -keräys onnistui yli odotusten. Useat eri yhteisöt ja yksityiset ihmiset lähtivät mukaan diakoniatyön järjestämään keräykseen.

−Lahjoituksena saatiin erilaisia pesuaineita henkilökohtaiseen hygieniaan, pyykinpesuun ja kodin puhtauteen.  Saimme myös elintarvikkeita muun muassa säilykkeitä ja kuiva-ainetavaraa, diakonissa Satu Salla kertoo. Jouluna myös Kivikylä lahjoitti diakoniatyölle elintarvikkeita jaettavaksi.

Diakoniatyön tiimi arvioi, että yli sata ihmistä saa apua Soppaa ja saippuaa -keräyksen ansiosta. Tuotteita jaetaan talven ja kevään aikana diakoniatyön vastaanotoilla.

Joulun aikana diakoniatyö sai lahjoituksena myös paljon lämpöisiä villasukkia. Villasukkia kutoivat monet yksityiset ihmiset ja myös mm. Uotilan diakonia- ja käsityöpiiri ja puikkopiiri. Villasukkia jaettiin joulun aikana diakoniatyön asiakkaille, vastaanottokeskukseen ja vanhuksille. Diakoniatyön jouluperinteenä on vierailla joulun aikana yhdessä vanhustenlaitoksessa. Jokaista asukasta käydään tervehtimässä joululaulun ja villasukan kera. -Tänä vuonna kävimme viemässä tällaisen joulutervehdyksen Kokkilaan, Satu kertoo.

Jenni (vas.), Pia, Satu ja Mari pakkaavat lahjoituksina saatuja pesuaineita ja elintarvikkeita.

Kauneimmat joululaulut soivat kehitysmaiden lasten hyväksi

Kauneimmat joululaulut keräsivät taas suuren määrän osallistujia.

−Eri puolilla Raumaa järjestettyihin Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuksiin osallistui yhteensä 3767 laulajaa. Pyhän Ristin kirkossa järjestettyyn laulumaratoniin osallistui 1750 kestävyyslaulajaa, kertoo tilaisuuksia koordinoiva Raija Pajuniemi.

Laulutilaisuuksissa kerättiin kolehti, jolla tuetaan lasten koulutusta, terveydenhuoltoa ja lastensuojelua kehitysmaissa. Kolehtien tuotto oli Raumalla yhteensä 5637,31 euroa. Joululaulumaratonin osuus tästä oli 2572,71 euroa. Suomen Lähetysseura toimittaa avun perille.

Kiitos kuoroille, juontajille, talkoolaisille ja tilaisuuksiin osallistuneille laulajille ja lahjoittajille! Kiitos myös kaikille diakoniatyön keräyksiin osallistuneille ja lahjoitusten tekijöille.

Laitetaan tänäkin vuonna hyvä kiertämään!

Kauneimpia joululauluja laulettiin vuonna 2018 muun muassa Lucian päivänä 13.12. Kaaron seurakuntakodilla.

2019-01-17 11:12:00.0