Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Rauma-päivänä pääsee vierailulle Pyhän Ristin kirkon torniin

Pyhän Ristin kirkon torniin on mahdollista päästä tähystelemään maisemia Rauma-päivänä 17. huhtikuuta. Päivän aikana pääsee vierailemaan myös muissa Rauman torneissa.

Pyhän Ristin kirkontorni talvella lumisessa maisemassa

Pyhän Ristin kirkon torniin on mahdollista päästä tähystelemään maisemia Rauma-päivänä 17. huhtikuuta. Päivän aikana pääsee vierailemaan myös muissa Rauman torneissa. Katso Rauma-oppaiden järjestämä koko ohjelma tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kirkontorniin pääsee vierailemaan klo 13 ja 17 välillä. Tornissa on useita vaikeakulkuisia portaita, joten kierros ei sovellu liikuntarajoitteisille henkilöille tai alle 12-vuotiaille lapsille. Kierrokselle otetaan kahdeksan henkilöä kerralla. Kierrokset toteutetaan noin puolen tunnin välein. Kierrokselle ei voi ilmoittautua ennakkoon. Kierrokselle pääsee paikan päällä ilmoittautumalla. Kirkon tornikierroksia vetävät seurakunnan kiinteistöpäällikkö Eino Korsi ja isännöitsijä Hannu Ruskamo. Rauman oppaat kertovat kirkosta Pyhän Ristin kirkon urkuparvella. Säävaraus.

Vanhan kirkon raunioista syntyi uusi kirkontorni

Pyhän Ristin kirkon tornin rakentaminen alkoi vuonna 1815. Kirkkotapulin rakennuksessa hyödynnettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkon kiviä, joita siirrettiin kirkon raunioilta Pyhän Ristin kirkolle. Torni valmistui vuonna 1816. Torni on siis lisäosa, joka on liitetty 1500-luvun alkupuolella rakennettuun Pyhän Ristin kirkkoon. Nykyisen kalatorin vieressä sijainnut Pyhän Kolminaisuuden kirkko paloi vuonna 1640, jonka jälkeen Pyhän Ristin kirkko otettiin käyttöön luterilaisena pääpyhäkkönä. Tähän saakka harmaakivinen Pyhän Ristin kirkko oli ollut katolisen fransiskaaniluostarin kirkko. Kirkontornin rakentaminen sujui melko turvallisesti. Rakennushistoria kertoo, että ainoastaan luvialainen Mats oli loukannut itsensä pahasti pudotessaan ja hänelle myönnettiin lääkeavustusta.

44 metrin korkuinen merimerkki

Rauman maamerkki, Pyhän Ristin kirkon torni nousee 44 metrin korkeuteen. Torni on ulkomitoiltaan yhdeksän kertaa yhdeksän metriä. Seinien paksuus on keskimäärin 1,7 metriä. Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunion kivistä rakennetun kiviosan korkeus on noin 25 metriä ja sen päällä oleva ”lanterni” on osittain puurakenteinen. Torni on rapattu ja se valkaistiin vuonna 1825. Tuolloin valkoinen torni on näkynyt mereltä saakka ja toiminut epävirallisena merimerkkinä. Kirkontornin ylin osa, lanterni, tuhoutui tulipalossa vuonna 1967 ja rakennettiin uudestaan vuonna 1968. Kirkontornin sisäpuolella näkyy edelleen palon jäljiltä hiiltyneitä hirsirakenteita.

Pyhän Ristin kirkossa on kolme kelloa. Ensimmäinen sähköistetty kellonsoittokoneisto hankittiin vuonna 1963. Sähköistämistä ennen kirkonkellojen soitosta vastasi kellonsoittaja. Kellonsoittaja soitti kelloja kirkonkellojen päällä olevasta kopista käsin.

Tornin kahdessa kerroksessa on toiminut museo. Tornista löytyy edelleen häpeäpenkki vuodelta 1826 sekä 1700-luvulta peräisin oleva kirkotuspenkki.

Ensimmäinen sähköjohto vedettiin kirkkoon vuonna 1905 joulutähteä varten. Varsinainen sähkövalaistus tehtiin vuonna 1910.

Kirkkoon mahtuu noin 800 henkilöä.

Lähde: Suomen kirkot/Rauman kirkot (Toim. Marja Terttu Knapas. Museovirasto 1990)

2019-04-11 08:31:00.0