Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Lapin sunnuntaikirkossa uusi messuaika ja yhteinen lounas

Rauman Lapin kirkossa vietetään jumalanpalvelusta toukokuun alusta lähtien iltapäivällä, kello yhdeltä. Sitä ennen tarjoillaan yhteinen lounas Lapin seurakuntakodissa puoliltapäivin. Mia Leino odottaa muutosta toiveikkaana.
20180815_185554_S.jpg

−Lappi on aktiivinen kyläyhteisö. Yhteisöllinen sunnuntaikirkko, jota ennen tarjotaan lounas, sopii tänne varmasti hyvin, uskoo Mia Leino. Mia on aktiivinen seurakuntalainen: hän on Lapin kappelineuvoston puheenjohtaja ja Rauman kirkkovaltuutettu. Lapissa hän on asunut jo 25 vuotta ja kokee olevansa lappilainen.

−Lappilainen henki on vahva. Tämä on hyvä paikka asua.

Mialle tärkeä osa Lappia on oma kotikirkko. Yli 250 vuoden ikäinen kaunis punainen puukirkko sijaitsee keskellä kylää. Mia kertoo suuntaavansa sinne melko usein. Halua olisi käydä useamminkin.

−Jumalanpalvelus on minulle tärkeä tapahtuma, koska silloin kuullaan Jumalan sanaa ja tullaan ehtoollispöytään, nähdään ihmisiä ja vaihdetaan kuulumisia. Mia myöntää, että talvella hänelläkin on välillä vaikeuksia herätä sunnuntain aamumessuun, kun ulkona on pimeää ja vapaapäivänä saisi kerrankin nukkua.

−Iltapäivällä pidettävä messu voi sopia monen aikatauluun paremmin. Toivotamme myös lapsiperheitä mukaan lounaalle ja jumalanpalvelukseen, Mia kertoo.

Lapin seurakuntakodissa tunnelma onkin kodinomainen − siellä viihdytän yhdessä ja kohdataan muita seurakuntalaisia. Lapsille on oma leikkitila.

Yhteisöllisyys korostuu

Perinteisesti messua on vietetty Lapissa kymmeneltä sunnuntaiaamuna. Mia arvelee, että muutos voi herättää huolta lappilaisissa. Itse hän näkee realiteetit muutoksen takana.

−Niin seurakunnissa kuin kunnissakin joudutaan miettimään toimintaa uudella tavalla kun resurssit ovat rajalliset. Lisäksi ihmisten elintavat ja ajankäyttötavat muuttuvat. Monessa seurakunnassa alkaa olla tavallista, että kirkkoon pääsee muulloinkin kuin sunnuntaiaamuna kello kymmenen. Lisäksi on tärkeää, että messu voidaan toteuttaa sunnuntaisin useassa paikassa, ei ainoastaan Pyhän Ristin kirkossa.

Mia Leino haastaa seurakuntalaisia tulemaan mukaan toteuttamaan messuja.

Mian mielestä on positiivista, että yhteisöllisyys, joka on aina ollut tärkeä osa seurakunnan toiminnassa, korostuu nyt jumalanpalveluksissakin. Aktiivisena seurakuntalaisena Mia on mukana toteuttamassa uutta Franssinmessua, joka on uudenlainen yhteisöllinen messu Raumalla.  

−Lapin jumalanpalveluksen voisi esimerkiksi rakentaa tietyn teeman ympärille. Olisi mukava kuulla seurakuntalaisten toiveita messuista ja haastaisin seurakuntalaisia tulemaan mukaan toteuttamaan messua. Toivoisin itse lisää nuorekkaampia gospelmessuja, Mia visioi.

Ensimmäistä kertaa Lapin lounasta ja kello yhden messua vietetään Lapissa sunnuntaina 5. toukokuuta.

−Seurakunta on parhaimmillaan kuin koti, johon on hyvä tulla. Kaikki ovat tervetulleita, Mia toivottaa.

Faktat: Sunnuntaimessu ja yhteinen lounas Lapissa

Lue lisää lounaasta tästä uutisesta.

Poikkeuksia:

  • Su 19.5.2019 Kaatuneiden muistopäivän jumalanpalvelus klo 10. Ei lounasta
  • Su 9.6.2019 Vanhan käsikirjan ehtoollisjumalanpalvelus klo 10.
  • Su 16.6.2019 Konfirmaatiomessu klo 10. Ei lounasta.
  • Su 11.8. Piispan messu klo 10. Ei lounasta (Herännäisjuhlat 9.-11.8., erillinen ohjelma)

Seurakunta on parhaimmillaan kuin koti, johon on hyvä tulla.

2019-04-29 08:00:00.0