Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Miltä maailma näyttää Thaimaan rajalla? Satu ja Ilkka Koivisto vierailevat Raumalla kesäkuun alussa

Rauman seurakunnan nimikkolähetit mukana messussa ja kirkkokahveilla Raumalla 2. kesäkuuta.

Rauman seurakunnan nimikkolähetit mukana messussa ja kirkkokahveilla Raumalla 2. kesäkuuta.

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa asuvat lähetystyöntekijät Satu ja Ilkka kirjoittavat mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia kuulumisia työstään blogissaan Thaimaan rajallaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Koivistot ovat mukana 2.6.2019 Pyhän Ristin kirkon messussa klo 10. Messun jälkeen kirkkokahveilla Satu ja Ilkka kertovat kokemuksia lähetystyöstä sekä Lähde Liikkeelle -vapaaehtoistyöstä. Suomen Lähetysseura järjestää ensi syksystä alkaen Lähde Liikkeelle -koulutuksen Linkki avautuu uudessa välilehdessäRaumalla. Tästä koulutuksesta on mahdollista kuulla lisää kirkkokahveilla. Tervetuloa mukaan!

Avaa tästä: Lähde liikkeelle-koulutuksen esite

Satu Koivisto (oik.) on teologian maisteri. Hän työskentelee Thaimaan kirkon etsivässä diakonia- ja sosiaalityön hankkeessa. Ilkka Koivosto on psykologian ja teologian maisteri. Hän toimii Mekongin alueen tiedottajana.

2019-05-24 14:30:00.0