Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Pitkät perinteet soivat Raumalla – Rauman kirkkokuoro 100 vuotta

Rauman kirkkokuoro juhli 100-vuotista taivaltaan marras-joulukuun vaihteessa 2019. 100-vuotias kuoro esiintyy edelleen aktiivisesti: kuoron 100-vuotiskonsertissa esitettiin juhlakantaatti ja jouluaattona ohjelmistossa on Maasalon jouluvesper.
Rauman kirkkokuoro vuonna 2019

100-vuotisjuhlakonsertissa uuden kantaatin kantaesitys

−100-vuotisjuhlaamme olemme valmistautuneet keväästä lähtien. Iloitsemme yhdessä laulamisesta, kertoo Pirjo Haavela, joka on laulanut Kirkkokuorossa 38 vuoden ajan, vuodesta 1981. Haavela on myös Kirkkokuoron puheenjohtaja.

−Toivomme, että kuoro saa toimia elinvoimaisena yhä edelleen.

Kuoron 100-vuotisjuhlakonsertti pidettiin 30.11.2019 Pyhän Ristin kirkossa. Ohjelmassa oli Kirkkokuoron johtajan, seurakunnan kanttorin Jouni Kukon säveltämän kantaatin ensiesitys. Kuorolle ja soitinyhtyeelle sävelletty kantaatti ”Mitä silloin multa puuttuu” perustuu virteen 374. Juhlakonserttiyleisön joukosta kuului monta ihailevaa kommenttia. Juhlapuheen piti rovasti Esa Saurama. Konsertin jälkeen järjestetyssä juhlahetkessä otettiin vastaan onnitteluja ja juotiin juhlakahvit Seurakuntatalolla.

Juhlakonsertissa esiintyi kirkkokuoro sekä soitinyhtye, jossa soittivat Timo Katila, huilu, Timo Kettula, oboe, Mirjami Haapalahti, viulu, Reetta Kuosmanen, viulu, Elina Salenius, sello, Juha Ellmén, kontrabasso ja Saara Kukko, urut.

Jouluaattona soi jälleen Maasalon jouluvesper

Kuoron ohjelmisto on ollut monipuolista, vanhaa ja uutta kirkkomusiikkia eri aikakausilta ja säveltäjiltä.

Adventtivesper kuuluu itsestäänselvyytenä kuoron lauluohjelmaan. Vuosikymmeniä on laulettu Armas Maasalon Adventtivesperiä, joka kuullaan tänäkin jouluaattona Pyhän Ristin kirkon aattohartaudessa kello 16.

Viime vuosina on laulettu myös Juhani Haapasalon Adventtivesperiä. Juhani Haapasalolta kuoro on saanut myös tilausteoksia: ”Laulakaa Herralle uusi laulu ”2005, ”Jumalani, miksi hylkäsit minut” 2008 ja Pääsiäispäivän psalmi ”Tämän päivän on Herra tehnyt”2009. Juhani Haapasalon sävellyksistä kuoro on laulanut myös esim. ”Herra on minun paimeneni” samoin monia introituksia.

Osmo Toloselta kuorolla ovat tilausteokset ”Kiittäkää Herraa”, psalmeihin 105 ja 23 tehdyt sävellykset sekä vuonna 1994 tilattu ”Kuule meitä Israelin Paimen”.

−Nykyisen johtajamme, Jouni Kukon sävellys- ja sovitustyöstä kuoro on saanut ilolla nauttia kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kirkkokonsertissa kantaesityksenä kuoro lauloi Jouni Kukon säveltämän kantaatin, kertoo Pirjo Haavela.

Kirkkokuoron johtaja Jouni Kukko kukitettuna kantaatin ensiesityksen jälkeen kirkkokuoron 100-vuotisjuhlakonsertissa 30.11.2019.

Hienon iän saavuttanut kuoro on edelleen aktiivinen

Kirkkokuorossa on laulettu jo vuodesta 1919, mutta mainintoja jonkinasteisesta seurakunnallisesta kuorotoiminnasta löytyy jopa vuodelta 1908. Ohjelmistoa sekä adventti- että joulunajan esiintymisiä on kuitenkin kirjattu vasta 1917. Seuraavana vuonna, 1918, perustettiin Raumalle Nuorten Kristillinen Yhdistys, jonka yhteyteen perustettiin kuoro, puuhamiehenään pastori Tauno Ervo. Tämä kuoro on pohjana nykyiselle kirkkokuorolle, joka perustettiin vuonna 1919.

Kuvassa kirkkokuoron laulajat 50 vuotta sitten, 10.3.1969 Pyhän Ristin kirkossa.

Rauman kirkkokuoro harjoittelee ja esiintyy edelleen aktiivisesti. Kuorolla on vuosittain noin 15 esiintymistä ja noin 30 harjoitusiltaa. Kuoro laulaa messuissa sekä Pyhän Ristin kirkossa että seurakunnan muissa kirkoissa. Perinteisiin kuuluvat Adventtivesper ja Jouluvesper.

Adventtina kuoro myös viettää perheineen puuro- ja vuosijuhlaa, jossa SKML:n ansiomerkit jaetaan täysiä kuorovuosikymmeniä laulaneille. Kauneimmat Joululaulut-maratoniin on osallistuttu vuosittain tapahtuman alusta lähtien.

Kirkkokuorossa on tällä hetkellä kaksikymmentä laulajaa.

Piirin tapahtumiin kuoro osallistuu mahdollisuuksien mukaan ja viiden vuoden välein järjestettäville Kirkon Musiikkijuhlille on osallistuttu säännöllisesti, viimeksi vuonna 2017 Helsingissä. Omaa kuoroa on juhlittu myös joka viides vuosi.

Kuoronjohtajan vaihtuessa on tapahtunut myös laulajariveissä muutoksia. Viime vuodet kuoron kokoonpano on ollut noin 20 laulajaa. Uudet laulajat ovat tervetuylleita mukaan toimintaan.

Kirkkokuoro on reissannut ja esiintynyt aktiivisesti myös muualla Suomessa. Kuoromatkoilta on kertynyt paljon hyviä muistoja ja kuvia albumeihin.

Seurakunnassa kirkkokuorolla on tärkeä tehtävä.

−Saamme palvella omalta osaltammme messuissa Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa, Pirjo Haavela kuvaa kuoron tehtävää.

Kuoron historiaa: 100 vuotta, monta johtajaa

Ensimmäisen 30 vuoden ajan kuoroa johti Wiktor Martin. Heikki Klemetin sovitukset ja tyyli olivat tuolle ajalle ominaista. Sodan aikan seminaarin vt. johtaja Mauno Salminen johti kuoroa Martinin sijaisena ja 40-luvun lopulla tahtipuikkoa heiluttivat kanttorit Aimo Lehtonen ja Antti Virtanen. Elokuussa 1950 otti johtajan tehtävät diplomiurkuri Aimo Känkänen. Hän toi mukanaan uudet koulutusmenetelmät ja ohjelmiston, etenkin Bach tuli mukaan kuvioihin. Dir.cant. Erkki Tallilan tultua kuoron johtajaksi 1953 ohjelmistoon tuli laajoja sävelteoksia, joita esitettiin orkesterien säestyksellä. 50-vuotisjuhlassaan kuoro esitti Händelin Messias-oratorion ja 60-vuotisjuhlassaan Bachin h-mollimessun. Messias-oratorio laulettiin sekä Tampereen tuomiokirkossa että Kuopion Kirkkomusiikkijuhlilla.

Tallilan kaudelle oli kuvaavaa ulospäinsuuntautuneisuus. Matkoja tehtiin lähiseurakuntien lisäksi myös kauemmaksikin, esimerkiksi Ruotsiin inkeriläisten juhlille Gävleen. Hänen aloitteestaan solmittiin ystävyyssuhteet Unkariin, jonne tehtiin useita matkoja. Hänen aikanaan kuoro toimi myös kanttoriksi opiskelevien harjoituskuorona.

Erkki Tallilan jäätyä eläkkeelle 1989 kanttori Heikki Pursimo otti harteilleen kuoronjohtajan tehtävät. Seuraavana vuonna hänkin jäi eläkkeelle. Vuoden 1991 alussa johtajaksi tuli Tero Kajantola, jonka kausi kesti noin vuoden. Lasse Selänne hoiti johtajan vakanssia kevätkauden. Heikki Pursimo jatkoi eläkkeelllä ollessaankin kuoron johtajana, kunnes syksyllä 1993 kuoron musiikilliseksi johtajaksi tuli dir. cant. Kalevi Kauppi. Hän johti kuoroa 18 vuotta syksyyn 2011 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle. Kalevi Kaupin pitkä yhtenäinen kausi oli kuorolle antoisaa aikaa. Äänen puhtauteen pyrittiin erityisesti. Messujen musiikki oli valittu aina kirkkovuoden sunnuntain aiheen mukaan.

Jukka Ritakorpi jatkoi kuoronjohtajan tehtävässä vuodesta 2011 vuoteen 2014, jolloin jäi eläkkeelle. Tällöin, vuonna 2011 kuoroon liittyi Angelus-kuoro, jota Jukka Ritakorpi oli johtanut jo pitkään. Hän sovitti monia vuorovirsiä kuoron käyttöön. Vuodesta 2014 vuoden 2017 syksyyn kuoroa johti Jouni Maunula ja nykyinen johtaja, Jouni Kukko aloitti syksyllä 2017.

Hallinto lähimenneisyydessä

Kuoron puheenjohtajana toimi vuodesta 1993 vuoteen 2013 Päivikki Heinimäki. Vuonna 2014 hänet kutsuttiin kuoron kunniapuheenjohtajaksi. Edellinen kunniapuheenjohtaja, Sulo Nieminen, kuoli vuonna 2013. Vuodesta 2013 kuoron puheenjohtajana on toiminut Pirjo Haavela.

Kuoron sihteerin tehtäviä ovat lähivuosikymmeninä hoitaneet mm. Pirkko Pokkinen, Marja-Liisa Penttinen, Marita Selin, Sune Karlsson, Anneli Kiiski ja Pirjo Haavela.

Kuoron rahastonhoitajana toimi pitkään Marja-Liisa Ingman, vuoteen 2005 asti. Marita Selin kutsuttiin tällöin jatkamaan rahastonhoitajan tehtävää. Nuotistonhoitajana toimi pitkään Maija Jaakkola, nyt sitä tehtävää hoitavat Seija Hietapakka ja Tarja Riekkinen.

 

Kirkkokuorolla on oma lippu ja logo. Kirkkokuoron lipun ja logon heraldinen muoto on otettu Rauman Pyhän Ristin kirkon urkufasadin kuviosta. 

 

Mitä silloin multa puuttuu,

kun Herra huolen kantaa?

Turhaan sielu häneen suuttuu.

Hän taivaan leipää antaa,

elävää vettä juottaa,

se virvoituksen tuottaa.

Hän antaa Pyhän Hengen.

Virrestä 374.

”Hyvä on Jumalaa sävelin kiittää, ihana on virittää ylistyslaulu.” 
Ps. 147:1

 

2019-12-23 14:00:00.0