Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Pääsiäinen on hiljentymisen aikaa

Tänä vuonna pääsiäisen aikaan kuuluva hiljentyminen saa uusia merkityksiä. 

Pääsiäisen ilo.jpg

Pääsiäinen on kristittyjen tärkein juhla. Tänä vuonna pääsiäistä vietetään poikkeuksellisissa tunnelmissa: lapset eivät voi kulkea virpomassa talosta taloon, ja pääsiäisen ajan kirkkohetkiin voi osallistua omalta kotisohvalta radion tai sosiaalisen median kautta, mutta pääsiäiskirkkoon ei voi tulla paikan päälle. Hiljentyminen saa nyt poikkeusaikaan uusia merkityksiä. Pääsiäisen aikana voi ottaa tilaa itsetutkiskelulle ja rukoukselle. 

Pääsiäistä edeltävällä hiljaisella viikolla kuljetaan Jeesuksen elämän viimeisten hetkien matkassa. Viikon aikana hiljennytään ja iltaisin pääsee mukaan Pyhän Ristin kirkon iltakirkkoihin Rauman seurakunnan somekanavien kautta. Iltakirkoissa on pääsiäisen ajan musiikkia ja pääsiäiseen johdattavaa puhetta. Pitkänperjantain ja Pääsiäispäivän jumalanpalveluksen voi kuunnella Radio Ramonasta klo 10.

Vinkkejä virpomiseen

Virpominen on karjalainen perinne, joka on sittemmin levinnyt kaikkialle Suomeen. Virvottaessa toivotetaan keväällä ensimmäisenä heräävillä koristelluilla pajunoksilla tuoreutta, terveyttä ja Jumalan siunausta. Virpoessa kosketetaan kevyesti virvottavaa ja lausutaan esimerkiksi: ”Virvon, varvon tuoreeks’, terveeks’, tulevaks’ vuodeks’. Jumala sinua siunatkoon”. Lopuksi virpomavitsa annetaan virvottavalle. 

Vuonna 2020 virpominen ei onnistu tavalliseen tapaan. Kaipaamme tässä ajassa kuitenkin juuri terveyden ja siunauksen toivotusta. Siksi liitymme perinteeseen uudella tavalla: ennen Palmusunnuntaita julkaistaan virpomisvitsaa kuvaava emoji. Voit hyödyntää virpomisemojia etävirvonnassa.

Virtuaalinen virpominen on perinteen elävyyttä parhaimmillaan. Esimerkiksi toisella puolella maata asuva isovanhempi, kummi tai kummilapsi ilahtuu varmasti saadessaan puhelimeensa vaikkapa videotervehdyksen pieneltä tai isommalta virpojalta. Virpominen on liittymistä siunauksen ja suurimman hyvän toivottamisen ketjuun.

Kokoa oma pääsiäisasetelma

Kotona voi pääsiäisenä rakentaa kotiinsa pääsiäisasetelman, aivan kuin pienen kuvaelman tai alttarin. Sen rakentaminen voi alkaa palmusunnuntaista ja hiljaisen viikon aikana asetelma muuttuu. Asetelman voi rakentaa sivupöydälle tai ikkunalaudalle, missä vain on sopiva paikka. Alttari muistuttaa Jumalan läsnäolosta.

Asetelman voi rakentaa uudestaan jokaista jumalanpalvelusta varten tai se voi jäädä paikoilleen koko hiljaisen viikon ja pääsiäisen ajaksi. Kun kotiin rakennetaan alttari tai rukouspaikka, käytetään niitä tarvikkeita, joita kotoa jo löytyy. Luovuutta voi käyttää. Tavallisesti alttarilla on liina, joko valkoinen tai kirkkovuoden ajankohdan liturgisen värin mukainen, ja yksi tai useampi kynttilä (tavallinen tai led). Kynttilät voidaan sytyttää jumalanpalveluksen alkaessa.

Palmusunnuntai

  • Palmusunnuntain symbolit: palmunoksat tai vehreät oksat, pajunoksat ja virpomavitsat, kulkue ja kulkeminen, tuoreeks’ ja terveeks’ toivottaminen, siunaus, toivo, juhla, valo, tuoksu, violetti tai sininen

Kiirastorstai

  • leipä, malja, yhdessä, lammas(paisti), ateria, jalkojen pesu, violetti 

Pitkäperjantai

  • ruusu, naula, naulaaminen, puu, kynttilän sammuttaminen, risti, musta  

Hiljainen lankalauantai

  • lukko, eristyksissä, pelko, sammutettu kynttilä, kivinen hauta, iso kivi, musta

Pääsiäisyö

  • pääsiäiskynttilä, kastemalja, tyhjä hauta, enkeli, valkoinen

Pääsäispäivä

  • lammas, tyhjä (hauta), käärinliinat, valo, aurinko, pääsiäisruoho, pääsiäisliljat, pääsiäismuna, samassa pöydässä, (toinen toisemme) palvelu, valkoinen 

Pääsiäisen ajan tapahtumat Rauman seurakunnassa

Su 5.4. Palmusunnuntain messu Pyhän Ristin kirkosta klo 10. Kuuntele Radio Ramonassa. Liturgia ja saarna (L, S): Riitta Granroth. Kanttorina (K) Jouni Kukko. Musiikkiryhmä: Furioso-kvartetti.

Ma 6.4. Hiljaisen viikon iltakirkko klo 18. Katso Rauman seurakunnan Facebook-sivulla tai YouTubessa klo 18 tai tallenteena myöhemmin.

Ti 7.4. Hiljaisen viikon iltakirkko klo 18. Katso Rauman seurakunnan Facebook-sivulla tai YouTubessa klo 18 tai tallenteena myöhemmin.

Ke 8.4. Hiljaisen viikon iltakirkko klo 18. Katso Rauman seurakunnan Facebook-sivulla tai YouTubessa klo 18 tai tallenteena myöhemmin.

To 9.4. Kiirastorstain jumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkosta klo 19. Katso Rauman seurakunnan Facebook-sivulla tai YouTubessa klo 19 tai tallenteena myöhemmin.

Pe 10.4. Pitkäperjantain jumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkosta klo 10. Kuuntele Radio Ramonasta.  
Hiljaisen viikon iltakirkko klo 18. Katso Rauman seurakunnan Facebook-sivulla tai YouTubessa klo 18 tai tallenteena myöhemmin.

La 11.4. Pääsiäisyön jumalanpalvelus Lapin kirkosta klo 23.55. Katso Rauman seurakunnan YouTubessa

Su 12.4. Pääsiäispäivän jumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkosta klo 10. Kuuntele Radio Ramonasta.  

Pääsiäisen hartausohjelmia verkossa.

Tervetuloa pääsiäisen iloon!

Pääsiäisen ilo eli värikkäät raumalaisten lasten tekemät pääsiäismunat koristavat taas Pyhän Ristin kirkon ympäristöä Pääsiäispäivästä 12.4. alkaen. Tervetuloa ihastelemaan väriloistoa! Pääsiäismunat ovat esillä viikon ajan, sunnuntaihin 19.4. saakka.

2020-04-03 11:47:00.0