Uutiset

Uutislistaukseen

Riparit toteutuvat Raumalla erityisjärjestelyin

26.5.2020 08.49

Kuvassa aamuhartaus Narvin kesäkodin rantakalliolla riparikesänä 2019. Tänä kesänä riparit toteutetaan eri tavoin. 

−Olemme iloisia siitä, että saamme rippikoulut päiväleireinä järjestymään. Huolehdimme siitä, että leirit ovat turvallisia ja niistä jää kiva leirikokemus, kertoo rippikouluista vastaava kappalainen Valtteri Virta.

Rippikoulut järjestetään Raumalla tulevana kesänä erityisjärjestelyin päiväleireinä. Leirikeskuksiin ei siis jäädä yöpymään vaan sekä nuoret että henkilöstö yöpyvät kotonaan. Leirit järjestetään heinäkuun ja elokuun aikana. Rippikoululeiriläiset pääsevät tänä kesänä tutustumaan moneen eri kesäkohteeseen leirinsä aikana.

Päivärippileirin lähtökohta on nuoren turvallisuus ja hyvä leirikokemus

−Olemme laatineet uuden leirikonseptin, joka mahdollistaa sen, että kaikki riparille ilmoittautuneet myös pääsevät nauttimaan leiritunnelmasta leirille. On hienoa, että päiväleirit järjestyvät, koska monelle nuorelle ripari on kesän kokokohtia, kertoo Virta. 

Leirit järjestetään turvallisuusasiat huomioiden.

−Kaikessa suunnittelussa turvallisuus on ollut keskiössä. Tärkeintä on huolehtia leireille osallistuvien nuorten turvallisuudesta sekä myös henkilöstön työturvallisuudesta, kertoo Virta. 

Päivärippikoululeirillä vietetään päivä yhdessä muiden leiriläisten, isosten ja ohjaajien kanssa. Leirikeskuksissa ei tänä kesänä majoituta, mutta leiritunnelmaa on silti luvassa. Leirillä päästään viettämään aikaa yhdessä, saunomaan ja uimaan. 

Leireillä kuten muussakin seurakunnan toiminnassa noudatetaan viranomaisten ohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Seurakunnan käytössä olevien leirikeskusten majoitustilat ovat kooltaan rajalliset. Leirillä majoitutaan usean hengen huoneissa. Tämän vuoksi leireillä ei tänä kesänä yövytä. 

Kaikki seurakunnan työntekijät toimivat rippikoulukohtaisen turvallisuusasiakirjan mukaan. Henkilöstö on sitoutunut toimimaan päivitettyjen turvallisuusohjeiden mukaisesti, joten leirillä voi olla turvallisin mielin. 

Poikkeuskesänä poikkeusjärjestelyin: Leiripäiviä meren rannassa, Narvijärvellä ja Vanhassa Raumassa

− Olemme ottaneet huomioon leirikeskusten tilat ja sen, että tiloissa voi kokoontua riittävän väljästi. Haluamme, että nuoret voivat tulla leirille turvallisin mielin, Virta painottaa.

−Valitsimme rippikoulukäyttöön leiritoimintaan parhaiten soveltuvat toimipisteemme: Meriristin leirikeskuksen ja Narvijärven kesäkodin. Lisäksi leiripäiviä järjestetään Petäjäksessä seurakunnan kesäkodilla, Unajan seurakuntakodilla ja Vanhassa Raumassa. Karvatissa ei tänä kesänä tulla järjestämään rippileirejä, koska Karvatin saaren sauna- ja ruokailutilat eivät täytä turvallisuuskriteerejä ja siellä ei ole mahdollisuutta pitää tarvittavia turvaetäisyyksiä, rippikouluista vastaava Virta kertoo. 

Meriristin leirikeskuksessa ja Narvin kesäkodilla on mahdollisuus leireillä täysipainoisesti – tilat ovat isot ja leireillä päästään myös saunaan ja uimaan. 

Tänä kesänä rippikoululaiset pääsevät siis tutustumaan useaan kesäiseen kohteeseen: Meriristiin, Lapin Narvijärven leirikeskukseen, Unajan seurakuntakotiin ja Petäjäksen kesäkotiin. Yksi leiripäivä vietetään Vanhassa Raumassa. 

Rippikoulu on säilyttänyt suosionsa Raumalla

Tulevana kesänä rippikouluun osallistuu 300 raumalaisnuorta. Päiväleiririppikouluja on tänä kesänä Raumalla kolmetoista. Aiemmin keväällä järjestettin jääurheilurippileiri. Leirillä on 20-25 rippikoululaisia, isosia on leirillä noin viisi ja seurakunnan työntekijöitä kolme. Kesän aikana järjestetään myös yksi päivärippikoulu. 

Rippikoulu on nuorta varten. Rippikoulussa nuorella on aikaa ja tilaa etsiä vastauksia oman elämänsä kysymyksiin. Yhdessä muiden rippikoululaisten, isosten ja seurakunnan työntekijöiden kanssa pohditaan monia nuoren kehitysvaiheeseen liittyviä kysymyksiä, jotka liittyvät muun muassa elämänarvoihin, Jumalaan, ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen, perheeseen, ympäristökysymyksiin, vastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen.

Rippikoulun lähtökohtana on, että rippikoululainen saa tuettuna ja turvallisessa ympäristössä pohtia elämän peruskokemuksia omista lähtökohdistaan käsin ja kysymyksiä esimerkiksi elämän tarkoituksesta ja uskosta.

Konfirmaatiot siirtyvät syksyyn

Kaikille rippikoululaisille ja heidän perheilleen on kerrottu uusi konfrmaation ajankohta. Konfirmaatiot tullaan järjestämään syyskuun ja lokakuun aikana.

Jäikö leiri-ikävä? Tule jatkoriparileirille!

Jollekulle voi jäädä sellainen olo tänä kesänä, että voisi viettää enemmänkin aikaa rippileirillä. Se on mahdollista, koska seurakunta järjestää syyskuussa viikonlopun mittaisen jatkoriparileirin. Leiri on tarkoitettu kesällä riparin käyneille ja se toteutaan 25.-27.9.2020.
 
Onko sinulla kysyttävää ripareista?
Lisätietoja antaa kappalainen Valtteri Virta, p. 044 769 1295, valtteri.virta@evl.fi