Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Pyhän Ristin kirkko valaistaan Lumen-valotaideviikolla

Rauman tutuista kohteista loihditaan valoilla uusia ulottuvuuksia Lumen-valotaideviikolla 22.-30.1.2021.

Kuvassa teksti Lumen


Rauman tammikuuta valaisevan Lumen-valotaideviikon järjestelyt etenevät hyvää vauhtia ja valaistavat kohteet on lyöty lukkoon. Viime syksynä 120 vuotta täyttäneen Rauman Energian aloitteesta lähteneen valotaideviikon kohteet on suunniteltu helposti kuljettavaksi reitiksi, joka kulkee läpi Vanhan Rauman.

–Raumalla on runsaasti kauniita kohteita, joihin on mahtava päästä tekemään valotaidetta ihmisten iloksi. Kohteet valikoituivat varsin runsaasta tarjonnasta ja pyrimme suunnittelemaan kokonaisuuden niin, että kohteet on helppo saavuttaa vaikka iltakävelyllä, Lumen-valotaideviikon teknisestä toteutuksesta vastaava Mikko Kiviharju kertoo.

Lumen-valotaideviikolle on odotettavissa valoteosten ihailijoita myös Rauman ulkopuolelta. Näin ollen Lumen-valotaideviikon alkupisteeksi valikoitui Prismakeskus, jossa on tarjolla runsaasti pysäköintitilaa ja palveluja. Osuuskauppa Keula on Rauman Energian kanssa mahdollistamassa valotaideviikkoa ja Keula kokoaa Lumen-valotaideviikon ajalle rahanarvoisia erikoisetuja S-mobiiliin.


–Prismakeskukselta on luonteva kääntää katseet ihastuttavaan Rauman Pyhän Ristin kirkkoon, jonka torni saa viikon ajaksi ylleen uudenlaisen ilmeen. Seuraava raumalaisuuden maamerkki on Vanha Raatihuone, jonka koko julkisivu kohti toria nostaa esiin pitsitaiteilija Tarmo Thorströmin pitsiteeman, Mikko Kiviharju selvittää.


Valotaidereitti jatkuu Anundilanaukiolle, jossa sijaitsevan Amarillon valotaiteesta voi löytää yhtäläisyyksiä Dannyn musiikkiin. Matka jatkuu kaupungintalolle ja sen sisäpihan kautta Tarvonsaaren koululle, jonka julkisivu valaistaan Rauman Energian Toimivaa raumalaista arkea 120 vuotta -teemalla. Rauman Energian juuret sijaitsevat kaupungintalon tontilla, josta sähkölaitoksen rakennukset purettiin vasta kaupungintalon rakentamisen yhteydessä 80-luvun lopulla.


Valotaideviikon reitti jatkuu vielä Kalliokadun kautta Kanalin rantaa pitkin Parpansalin puistoon, josta pääsee ihailemaan valaistua Rauman pääkirjastoa.


Lumen-valotaideviikkoa ovat tukemassa myös Rauman seurakunta, Viestintäosakeyhtiö Bonde, Rakastunut Raumaan -yhteisö sekä Rauman kaupunki.


Tarkempia kuvauksia Lumen-valotaideviikon kohteista julkaistaan osoitteessa lumenrauma.fi ja tapahtumaan liittyvää uutisointia voi seurata myös Rauman Energian somekanavissa sekä aihetunnisteella #lumenrauma.

********

Edit 22.1.2021:

Viime hetken ohjelmistomuutos! Ennakkotiedoista poiketen Pyhän Ristin kirkon väriräiskyvä perhonen Lepidoptera sulattelee vielä siipiään. Kirkon seinään heijastuu kauniin seesteinen "Stars can't shine without darkness". 
'Sky is filled with blue and white, peace & hope tonight. Each star is a promise of a brighter life.'
Lumen-tekniikkakollektiivi

2021-01-14 09:40:00.0