Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Pari poimintaa 70-vuotiaan Yhteisvastuukeräyksen varoilla tehdystä merkityksellisestä työstä viime vuosilta

Apu menee perille ja auttaa. Kiitos sinulle!

Yhteisvastuuteemainen kuva, jossa mies taustalla ja päällä teksti: Eniten vanhuudessa yllätti köyhyys

170 ihmiskaupparikoksen uhria on päässyt avun piiriin 2018–2019.
Neljän järjestön yhteistyönä on tunnistettu ja autettu ihmiskaupparikoksen uhreja vuoden 2017 Yhteisvastuu-tuotoin. Esimerkiksi Rikosuhripäivystykseen palkatun hanketyötekijän avulla on aiempaa paremmin pystytty tavoittamaan ja auttamaan kasvanutta määrää ihmiskaupan ja sen lähirikosten aiemmin tunnistamattomia uhreja. Yhteisvastuun rahoitus osui vaiheeseen, jossa haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden määrä palveluissa kasvoi huomattavasti. Vaikuttamistyön ansiosta ihmiskauppa on ollut esillä mediassa ja
ihmiskaupan vastainen työ on saanut poliittisen tuen.

400 uutta sisupartiolaista on päässyt partiotoiminnan pariin
Yhteisvastuun 2016 rahoituksella. Sisupartiolaisia on nyt 900 eri puolilla Suomea (2020). Sisupartiolaiset tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman, pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. He toimivat sekä omissa sisuryhmissään että partion perusryhmissä.

527 pienituloista on saanut takuusäätiön pienlainan hätäänsä. Vuoden 2012 yhteisvastuuvaroilla käynnistetty kohtuukorkoinen Takuusäätiön pienlaina on vaihtoehto riistäville pikavipeille. Maksimissaan 2000 €:n kertalainan voi saada vaikkapa takuuvuokraan, kodinkoneeseen tai rikkoutuneisiin silmälaseihin.  Pienlainalla on suuri merkitys niille pienituloisille, jotka eivät voi saada kohtuuhintaista luottoa.

593 vapaaehtoistehtävää oli avoinna Vapaaehtoistyö.fi-verkkopalvelussa 31.8.2020.
Niitä tarjosi 153 seurakuntaa, 430 järjestöä ja 57 kuntaa. Palveluun oli rekisteröitynyt 32.335
vapaaehtoista eri puolilla Suomea. Vuoden 2015 Yhteisvastuukeräyksellä kehitetty ja tehostettu Vapaaehtoistyö.fi on kaikille avoin ja turvallinen verkkopalvelu vapaaehtoistehtävien löytämiseen ja tarjoamiseen. Palvelu avautui täysin uudistuneena 23.9.2020.

1 165 nepalilaisperhettä sai Yhteisvastuurahoitteista kirkon ulkomaanavun hätäapua kesän 2019 monsuunisateiden, tulvien ja maanvyörymien aiheuttamien tuhojen jälkeen. Heinäkuun monsuunisateiden aiheuttamissa tulvissa menehtyi 117 ihmistä, ja valtavat määrät asuinrakennuksia ja irtaimistoja tuhoutui. 660 henkilöä sai kattomateriaaleja ja työkaluja kotiensa vaurioiden korjaamiseen. 505 kotitaloutta sai raha-avustuksia mm. keittiövälineiden sekä koulu- ja rakennustarvikkeiden hankkimista varten. Köyhässä Nepalissa usein toistuvat luonnonkatastrofit aiheuttavat valtaisia haasteita.

Yhteensä 27 700 kenialaista saa elintärkeää vettä yhteisvastuuvaroin pystytetyistä vesitankeista. Useat Kenian maakunnat kärsivät vakavasta kuivuudesta 2018-2019. Vesipulan suurimpia uhreja ovat vanhukset, sairaat, äidit ja pienet lapset. Yhteisvastuukeräyksen tuella asennettiin vesitankkeja ja koulutettiin yhteisöjä kaivojen ja vesitankkien ylläpitoon.

Yhteisvastuun tuki on avannut 7000 oppilaan koulutien Etelä-Sudanissa sen jälkeen, kun kouluja tuhoutui ja opettajia pakeni maasta vuonna 2013 alkaneissa konflikteissa. Yhteisvastuukeräyksellä on tuettu pitkäkestoisesti tilapäisten koulujen ja hygieniatilojen rakentamista. Yhteensä on rakennettu 16 koulua ja koulutettu 130 paikallista opettajaa laadukkaan opetuksen takaamiseksi.

20 % yhteisvastuutuotosta suunnataan vuosittain vaihtuvaan kohteeseen Suomessa.

20 % jää paikallisseurakuntien tekemään avustustyöhön.

60 % ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun (KUA)Linkki avautuu uudessa välilehdessä katastrofirahaston kautta.

Yhteisvastuu 2021 Suomessa: Hyvä ja ihmisarvoinen vanhuus kuuluu kaikille

Irma Kohtala
Irma Kohtala

Irma Kohtala, 74, Hämeenlinnasta puhuu päivän kolmatta puhelua Matti-puolisolle hoivakotiin. Yhteisen elämän ja omaishoitajavuosien jälkeen ero on vielä uutta ja molemmilla on kova ikävä.

”Kun isäntä asuu hoivakodissa ja minä täällä kotona, niin on kahdesta paikkaa asumiskulut. Ei meidän pienillä eläkkeillä mitenkään makseta tätä kaikkea. Viime joulukuussakin oli 680 euron apteekkilasku.”

Eläkeiän talouden romahduttivat vakavat sairaudet, joita ei osattu ennakoida, kun nuorempana otettiin taloa ja remontteja varten lainaa.

”Silloin ajatus oli, että kaikki saadaan maksuun ennen eläkeikää.”

”Diakoni on meitä auttanut. Kerran tuli kaksikin diakonia ja ihmeteltiin yhdessä meidän laskuja. Maksoivat meidän tonttivuokran 300 euroa. Siitä oli iso apu. Silloin tällöin tuovat myös ruokakassin ja tulevat juttelemaan. Onneksi on joku taho, joka oikeasti auttaa.”

Veikko Mähönen
Veikko Mähönen

Veikko Mähönen, 78, asuu tyytyväisenä pappana Helsingin Vuosaaressa. Kun vaimo kuoli kahdeksan vuotta sitten, yksinäisyys tuli tutuksi. Välillä piti heittää reppu selkään ja lähteä vaikkapa tarjoussinappia ostamaan, jottei vain möllöttäisi yksin kotona. Siinä kului pari tuntia mukavasti.

Puolileikillä tuli sitten toiselle leskimiehelle heitettyä, että ”on sulla iso asunto yksin asua, otapa minut vuokralle”.  Tämä tarttui ajatukseen, vuokrasta ja kuluista sovittiin, ja nyt on jo neljä vuotta jaettu arki toinen toista tukien ja autellen. Molemmilla on perussairauksia, mutta yhdessä pärjätään ja seuraakin on. ”Tyttäret ovat onnellisia isän puolesta, kun on seuraa ja tuki ja turva.”

Virpi Miettinen
Virpi Miettinen

Virpi Miettinen, 74, Porvoosta tuli tunnetuksi Miss Suomena 1965. Missivuosi ja siitä alkanut 50-vuotinen mallin ura kuljettivat ympäri maailmaa.

”Olin ammatissani kunnianhimoinen. Työn vaatimaa hoikkuutta ylläpidettiin lääkärin määräämillä laihdutuslääkkeillä. Lopulta ne sairastuttivat ja veivät elämäni kuuden vuoden ajaksi sekasortoon. Sitten täydellinen raitistuminen ja uskoon tulo pelastivat elämäni.”

90-luvun lamavuosina Miettisen talouden romahdutti hänen takaamansa laina, joka lankesi hänen maksettavakseen. Asunto, säästöt ja koko siihenastinen elämäntyö menivät.

”Pankkialalla olleen ystävättäreni tuella hankkiuduin velkasaneeraukseen, jonka selvitin kolmessa vuodessa. Painolasti putosi, mutta vähävaraisuus jäi pysyväksi.”

”Aikoinaan mallin töitä ei katsottu ammatiksi, joten eläkettä kertyi vasta työuran loppuajoista. Ruoka-apukin on tullut tutuksi eläkkeelle pääsyn jälkeen.”

”Kuitenkin olen kiitollinen siitä, miten asiat nykyisin ovat. Suuri onnenaihe lastenlasten ohella on aikuisella iällä löytynyt öljyväritaulujen maalaus. Juuri ihmettelin iltaruskossa sitä, kuinka Jumala on niin hieno maalari. Ehkä tällä hetkellä elämässä on vaikeinta yksinäisyys, joka korona-aikana korostui. Mutta saman kokivat kaikki muutkin ikä-ihmiset.”

Tule mukaan keräykseen!

Tänä vuonna voit osallistua keräykseen MobilePaylla - voit lahjoittaa lähettämällä halutun lahjoitussumman numeroon 62485. MobilePaylla tehdyt lahjoitukset kerryttävät Rauman seurakunnan keräystulosta.

Voit lahjoittaa myös tekemällä lahjoituksen seurakuntamme nettilahjoitussivulle osoitteessa yhteisvastuu.fi/raumaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumero 301738.  Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28.

Kiitos lahjoituksestasi!

Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2020/4355. 

yhteisvastuu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Yhteisvastuun punainen logo punaisella sydämellä

2021-02-13 08:00:00.0