Kirkonkellarissa heinäkuussa raumalaistaitelijan Sinikka Palosen piirustuksia
Raumalaistaiteilijan Sinikka Palosen teokset valloittavat kesällä Kirkonkellarin näyttelytilan. Palosen yksityiskohtaisen tarkoissa piirroksissa teemoina ovat muun muassa enkelit, jotka katsovat maailmaa myötäeläen, kaikki murheet näkevin silmin.
Armollisuus, viisaus ja äärettömyys – Sinikka Palosen piirustuksia
Aikaisemmin lähinnä taidemaalarina tunnettu Sinikka Palonen on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän piirtämiseen. Hänen varhaisten teostensa aiheet ovat näkymiä Vanhasta Raumasta, kirkasvärisiä kuvia puutalokaupungin ihmisistä ja arkkitehtuurin hilpeästä kubismista. Kotikaupungin idylliset maisemat vaihtuivat sittemmin symbolistisiin ja mytologisiin aiheisiin. Teoksissa esiintyi eri henkisten ja uskonnollisten perinteiden kuvamaailmasta innoituksensa saaneita aiheita ja runollisia kuvia inhimillisen elämän alakuloisuudesta ja arvoituksellisuudesta.
Kiinnostus piirtämiseen alkoi kymmenisen vuotta sitten ikonimaalauskurssilla ja uusimpien teosten kuvamaailma onkin sukua ikoneille. Aiheina ovat mm. enkelit, jotka myötäeläen katsovat maailmaa kaikki murheet näkevin silmin. Johannes teologi, eli evankelista Johannes, oppainaan tunnuskuvansa kotka ja olkansa takaa taivaallista inspiraatiota kuiskaava enkeli. Aiheita on myös varsinaisen ikonikuvaston ulkopuolelta, kuten tähtitaivaalle ilmestyvä Tulen enkeli ja majesteettinen Kotkaenkeli.
Palosen tyyli on yksityiskohtaisen tarkkaa. Kynän liike paperilla on hidas, elävä rakenne ja syvyys pinnoissa ja viivojen rytmit vaativat käden hallintaa, syvää keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä. Piirtämisen prosessi on meditatiivista. Uskonnollisten aiheiden, evankelistan vaatepoimujen, enkelin tukkalaitteiden ja tähtitaivaiden äärettömyyden kirjaaminen lyijykynällä piirustuspaperille vertautuu rukoukseen, meditaatioon ja fyysisenä suorituksena jopa pyhiinvaellukseen.
Sinikka Palonen: Enkeli
Huolimatta tyylillisistä liittymäkohdista ikonitaiteeseen, Palosen piirustukset eivät ole ikoneita. Taideteoksina ne ovat pyhyyden kuvia, jotka viittaavat armollisuuteen, viisauteen ja äärettömyyteen.
Sinikka Palonen (s. 1948) on raumalaissyntyinen ja Raumalla asuva taidemaalari. Hän on valmistunut Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1975 ja työskennellyt aktiivisesti taiteilijana siitä alkaen. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2015.
Armollisuus, viisaus ja äärettömyys – Sinikka Palosen piirustuksia 1.-31.7.2021 Kirkonkellarissa, Pyhän Ristin kirkon vieressä (Luostarinkatu 1, 26100 Rauma). Avoinna ma-pe klo 10–17, la klo 11–15, su klo 10–16. Vapaa pääsy.
Näyttelyn esittelyteksti: Janne Koski
Kuvat: Kanerva Kuisma /Rauman seurakunta
27.5.2021 09.53