Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Korona-altistuminen Rauman seurakunnan rippileirillä – sunnuntain 8.8. konfirmaatiotilaisuus siirrettiin myöhemmäksi

Rauman seurakunnan Karvatin leirikeskuksessa järjestetyllä rippileirillä on tapahtunut altistuminen koronavirukselle. Leiri päättyi 3. elokuuta 2021. 

Leirillä on ollut yksi henkilö, joka on myöhemmin saanut positiivisen koronavirustuloksen ja on ollut mahdollisesti tartuttava leirin aikaan. Kaikki kyseiselle rippileirille osallistuneet mukaan lukien leirille osallistunut henkilökunta on asetettu karanteeniin ja heidät ohjataan koronavirustestiin.

Leirille osallistuneisiin on pyritty olemaan sekä seurakunnan että tartunnanjäljityksen toimesta yhteydessä sunnuntaina.

Jotta leirille osallistuneiden sekä heidän perheidensä terveys turvattaisiin, sunnuntaiksi 8.8.2021 suunniteltu konfirmaatiotilaisuus peruutettiin tartuntatautiviranomaisten ohjeen mukaisesti. Konfirmaatio jouduttiin peruuttamaan valitettavasti vain noin kaksi tuntia ennen sen suunniteltua alkamista. Tilanne on erittäin valitettava, koska tieto korona-altistumisesta saatiin sunnuntaina aamupäivällä.

Konfirmaation toteutuksesta tiedotetaan rippikoululaisille ja heidän perheilleen myöhemmin.
 

2021-08-09 08:00:00.0