Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Lähes vuosi seurakunnan virastotalon remonttia takana: saneeraus etenee suunnitellusti

Rauman seurakunnan virastotalon saneeraus on täydessä vauhdissa. Tällä hetkellä virastotalon kolmen rakennuksen kokonaisuudesta kaksi saa uuden julkisivun ja ikkunat. Myös sisätilat uusitaan täysin.

Ilmakuva Rauman seurakunnan virastotalosta. Osa rakennuksista on peitetty sääsuojalla.

Rauman seurakunnan virastotalon suuri saneerausurakka alkoi vuoden 2020 kesällä virastotalon alapohjien puhdistuksella ja pihatöillä. Pääurakoitsijan Rakennustyöt Ville Kauppi Oy:n rakennusurakka pääsi alkamaan purkutöiden merkeissä 2.11.2020. Saneerauksen alkuvaiheessa purettiin sisätiloissa paljon vanhoja rakenteita pois uuden tilalta. 

Hupun alla uusitaan katot ja julkisivut


Virastotalon kokonaisuuden asuinosa ja entinen diakoniatoimisto saivat sääsuojan päälleen maaliskuun lopulla 2021. Sääsuoja suojaa kattorakenteita ja ulkoseiniä, kun niitä uusitaan. Vanhat kattorakenteet, ikkunat ja julkisivut on purettu kevään ja kesän aikana. 

−Parhaillaan tehdään julkisivujen eristämistä ja uudet ikkunat asennetaan paikoilleen, kertoo seurakunnan kiinteistöpäällikkö Eino Korsi. Tiloihin on tehty myös uudet väliseinät ja ilmanvaihtokanavat. Meneillään on myös tekniikan asennusta. 

−Käytännössä saneeraamme kaikki ulko- että sisätilat. Vanhaa jää jäljelle rakennuksen luuranko, kertoo työmaan vastaava mestari Jami Annala Rakennustyöt Ville Kauppi Oy:stä.

Kuvassa kaksi hnkilöä, Eino Korsi ja Jami Annala remontin keskellä sisätiloissa.

Kuvassa: Virastotalon asuinosan toiseen kerrokseen valmistuu tilat monelle seurakunnan toiminnolle. Eino Korsi (vas.) ja Jami Annala (oik.) perheasiain neuvottelukeskuksen tulevissa toimitiloissa.

Virastotalon kokonaisuus on saanut museoviraston suojelustatuksen A, joten sen ulkonäkö säilytetään alkuperäisen näköisenä.
Rakennusurakassa työskentelee noin parisenkymmentä ihmistä päivittäin. 

−Saneerauksen loppuvaiheessa henkilömäärä nousee, Annala arvioi.

Ilmakuva kesällä Raman seurakunnan virastotalon kokonaisuudesta. Rakennuksen kaksi osaa kolmesta on suojattu sääsuojalla.

Kuvassa: Saneerauksen kohteena ovat tällä hetkellä virastotalon kolmen rakennuksen kokonaisuudesta entinen diakoniatoimisto (A-osa, huputettu rakennus ylävasemmalla), joka on ollut aiemmin kirkkoherran asunto, sekä kolmikerroksinen asuintalo, jossa on ollut myös seurakunnan toimitiloja sekä muita toimistoja (C-osa, huputettu rakennus etuoikealla). Kuvassa vasemmalla etualalla
näkyvä rakennus on seurakunnan virastotalon toimistorakennus (B-osa), jossa saneeraus alkaa vuodenvaihteessa.


Ilmakuva talvella seurakunnan virastotalosta. Luminen maisema.

Kuvassa: Tammikuussa 2021 virastotalon A- ja C-osan sisätiloja purettiin.

Esteettömät ja toimivat tilat

Uudessa virastotalossa on panostettu esteettömyyteen. Virastotalon kolmikerroksiseen C-osaan valmistuu hissi ja virastotalon toimisto-osan pääsisäänkäynnistä tehdään esteetön muun muassa leveän rampin avulla. Uusittuihin toimistotiloihin tulee ilmanvaihto ja jäähdytys. 

Saneerauksen kantavana tavoitteena on seurakunnan palveluiden tuominen samaan paikkaan. Uusittuihin tiloihin muuttaa aikanaan muun muassa seurakunnan varhaiskasvatus- ja nuorisotyö sekä perheneuvonta. 

−Toimintojen yhdistämisessä samaan paikkaan saadaan varmasti paljon synergiaetuja, kertoo Eino Korsi.

Virastotalon C-osan kolmannessa kerroksessa tulee jatkossakin olemaan vuokra-asuntoja. Kuuden vuokra-asunnon pohjaratkaisut on muutettu vastaamaan nykyisiä tarpeita. Asunnot tulevat toimimaan seurakunnan henkilöstön väistötiloina siihen saakka, kun koko saneeraus valmistuu eli niiden vuokraus on mahdollista vasta koko remontin valmistuttua arviolta vuoden 2022 lopussa.

Meneillään olevien virastotalon A- ja C-osien saneerauksen arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2021. Sen jälkeen saneerataan virastotalon toimisto-osa (B-osa). Tämä aiheuttaa muutoksia asiakaspalvelussa: suunnitelman mukaan seurakunnan kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto muuttavat väliaikaisesti virastotalon C-osaan. Ensimmäisen kerroksen tiloihin muuttaa takaisin myös seurakunnan olohuone, Franciscus-talo. Lisää infoa on tulossa kun ajankohdat ja suunnitelmat tarkentuvat.

Kattorakenteita sääsuojan alla
Kuvassa: Virastotalon A-osan kattoa uusitaan hupun suojassa. Uusi ilmanvaihtojärjestelmä ja talotekniikan asennus ovat lähes valmiita virastotalon asuinosassa. Kuvassa näkyy talotekniikan putkistoa ja sähköjohtoja, jotka ovat vielä koteloimatta.


Seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus saa uudet tilat parhaillaan saneerattavasta virastotalon C-osasta. Perheneuvonnan nykyiset tilat sijaitsevat Valtakadulla. Muuttoajankohdasta ilmoitetaan kun se on tiedossa.

Koko peruskorjauksen on tarkoitus valmistua syksyllä 2022. Sen jälkeen seurakunnan eri toimintoja muuttaa uusiin tiloihin. 
Seurakunnan papit ja kanttorit saavat työtilat seurakunnan A-osasta eli entisestä diakoniatoimistosta. Diakoniatoimisto sijaitsee tällä hetkellä väliaikaisesti osoitteessa Luostarinkatu 3, entisen päiväkodin tiloissa. Kun koko virastotalon saneeraus on ohi, diakoniatoimiston uudet tilat aukeavat C-osassa.

Mittava saneeraus: 2400 neliömetrin tilat uusitaan

Virastotalon saneeraus koskee kaiken kaikkiaan noin 2 400 neliömetrin tiloja. Virastotalon saneerauksen kustannusarvio on n. 6,6 miljoonaa euroa. Lisäksi toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2020-2022 on budjetoitu suunnittelu- ja valvontakustannuksiin n. 430 000 euroa.

Virastotalossa on tällä hetkellä muun muassa kirkkoherranviraston, aluerekisterikeskuksen, seurakunnan taloustoimiston, hallinnon ja papiston työtiloja sekä kokoustiloja ja kappeli. 

Seurakunnan virastotalon on suunnitellut Rauman kaupunginarkkitehti Eero O. Kari. Rakennus on valmistunut vuonna 1965. Rakennus on saanut museoviraston suojelustatuksen A. 



Havainnekuvassa seurakunnan virastotalon pääsisäänkäynti peruskorjauksen jälkeen. Pääovelle rakennetaan esteetön ramppi.

2021-08-18 09:45:00.0