Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Seurakunnan syysjuhlassa on joulun tunnelmaa! Tule kuvauttamaan joulukorttikuva sunnuntaina 19.9. pihajuhlaan

Kirkonmäellä seurakunnan syyskauden avajaiset jatkuvat. Viime viikolla juhlittiin pyöräilytapahtumassa ja uuden kirkkoherran virkaanastujaisia, tulevana sunnuntaina on vuorossa perheiden pihajuhla.

Pojat tekevät suuria saippuakuplia. Taustalla kirkko.

Viime vuonna syysjuhlassa syntyi valtavia saippuakuplia.

Pihajuhla järjestetään sunnuntaina 19.9. Pyhän Ristin kirkolla klo 15-17.30. Juhlassa tunnelmoidaan yhdessä syksyn alkua kuvasuunnistuksen ja hyvän musiikin ja parissa sekä herkutellaan letuilla. Kirkonmäellä voi lisäksi laskea liukumäestä, hyppiä trampoliinilla ja vaikka bongata karhun. Kouluikäisille lapsille on tiedossa toiminnallista puuhaa, jota ohjaamassa on seurakunnan liikunta-agentti.

Rauman joulukaupunkitunnelma näkyy jo kirkonmäellä, kun seurakunnan seimihaaste alkaa! Sunnuntaina on mahdollisuus ottaa polaroid-kuva jouluseimen äärellä.  Vaihtoehtoisesti kuvan voi napata omalla kameralla. Kuvaa voi hyvin hyödyntää joulukorttia tehdessä. Polaroid-kuvasta kerätään kahden euron maksu hyväntekeväisyyteen. Tuotot tilitetään yhteisvastuukeräykseen, jonka avulla tuetaan vähävaraisia ikäihmisiä.

Perheen kanssa on myös mahdollista osallistua ehtoolliselle. Vaikka tapahtuma on väljästi ulkona, toivotaan aikuisilta maskin käyttöä ja muistetaan turvavälit.

Tervetuloa mukaan vastaanottamaan syksyä (ja vähän jouluakin)!

2021-09-17 16:03:00.0