Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Uusi mobiilireitti kertoo Pyhän Kolminaisuuden kirkkomaalle haudatuista ihmisistä

Pyhän Kolminaisuuden kirkkomaan alueelle on valmistunut uusi mobiilikartta, joka koostuu noin neljästäkymmenestä kohteesta teksteineen sekä kuvineen. Ota kännykkä käteen ja lähde tutustumaan menneisyyteen!

Kännykässä kartan kuva, taustalla hautaristejä ja nurmikkoa

Vastavalmistunut mobiilireitti tuo mahdollisuuden tutustua Rauman rauniokirkkonakin tunnetun kirkkomaan hautapaikkoihin ja Raumalla aiemmin eläneiden ihmisten taustoihin.

Rauma-opas Marina Virtanen on koonnut tietoja muurien sisäpuolella sijaitsevista haudoista monista eri lähteistä.

-Tämä on ollut salapoliisityötä, kertoo Marina.

Työ on ollut haastavaa muun muassa siksi, että kaikissa hautakivissä tekstiä ei ole enää näkyvillä. Erilaisten kirjallisten lähteiden perustella on voinut päätellä mistä haudasta on kyse. Joissain tapauksissa hautakiven teksti ei ole enää näkyvissä hautakivessä, mutta se on löytynyt vanhasta valokuvasta.

Erikoinen tapaus oli Marinan mukaan esimerkiksi venäläisen 15-vuotiaana kuolleen kasakan Aleksander Andronovin hauta. Tämän haudan teksti paljastui vasta sateen jälkeen, kun auringonsäteen osuivat kosteaan hautakiveen juuri oikeassa kulmassa.

Hautakivi ulkona. Hautakiven takana näkyy Vanhan Rauman puurakennuksia sekä autoja.
Venäläinen 15-vuotias nuorukainen on haudattu itäpuolella olevan käytävän sivuun. Komean hautakiven teksti on kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla.

 

 

Ota kännykkä käteen ja lähde tutustumaan hautausmaahan!

Mobiililla: lataa maksuton Nomadi-sovellus ja etsi hausta hakusanalla Rauma (tai Rauman Pyhän Kolminaisuuden kirkkomaa).

Selaimella: Rauniopuiston eli Pyhän Kolminaisuuden kirkkomaan kohteisiin voi tutustua verkkosivullaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Citynomadi


Rauman Vanhan hautausmaan muistomerkkejä ja tunnettujen henkilöiden hautoja esittelevä mobiilikartta on valmistunut edellisenä syksynä 2020 ja se on edelleen käytössä.

Mobiilikartat on tuottanut Rauman seurakunta ja ne toimivat Citynomadin Nomadi-sovelluksella. Sisällöntuottajana on Marina Virtanen.

Nainen seisoo ulkona muurin edessä. Takana vihreää puistoaluetta sekä ihmisiä.

Pyhän kolminaisuuden kirkkomaan hautoja koskevia tietoja ei ole ennen koottu samaan paikkaan. Marina Virtanen on työskennellyt kooten sisältöä monista eri lähteistä.

2021-11-04 17:43:00.0