Jos Uuden Testamentin evankeliumikirjoja arvosteltaisiin kaunokirjallisina teoksina, niin uskonpa ettei niitä kehuttaisi syvällisestä ihmiskuvauksesta. Evankeliumit eivät ole kiinnostuneita henkilöidensä ulkonäöstä tai persoonallisista piirteistään, eikä heidän tunteitaan kuvailla kovin paljon. Ehkä persoonallisin kuva tulee Pietarista, tuosta hölösuisesta kuumakallesta, joka usein ymmärtää Jeesusta väärin ja mokaa tarinan loppumetreillä kieltäen Jeesuksen, mutta saa lopulta armon ja nousee nuoren kirkon johtajaksi.
Jeesusta ja hänen oppilaitaan ei kuvata arkisissa tilanteissa, jotka tekevät heidät inhimillisiksi ja samaistuttaviksi, kuten ostoksilla torilla tinkimässä torikauppiaan kanssa, ostamassa uusia sandaaleja tai rupattelemassa leppoisasti niitä näitä ilta-aterian jälkeen. Kertomuksen päähenkilön, Jeesuksen, tunne-elämää kuvataan vain vähän. Kerran hänen mainitaan suuttuneen perin pohjin ja järjestäneen mellakan temppelissä kaataen rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien pöydät. Kerran hänen kerrotaan itkeneen murehtiessaan Jerusalemin tulevaa kohtaloa. Enimmäkseen Jeesus kuitenkin siirtyy tilanteesta toiseen tyynen rauhallisena. Kaikki tuntuu olevan hänen hallinnassaan, kun hän opettaa ja parantaa ihmisiä. Evankeliumit keskittyvät Jeesuksen puheisiin ja toimintaan, eivät niinkään hänen persoonaansa tai tunteisiinsa.
Tätä taustaa vasten Getsemane-kertomus yllättää kuulijan. Meidät päästetään lähietäisyydeltä seuraamaan Jeesuksen ahdistusta lähestyvän kärsimyksen ja kuoleman edessä. “Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan”, sanoo Jeesus uneliaille opetuslapsilleen. Emme näe tässä rohkeata sankaria, joka suvereenilla itsevarmuudelle etenee kohti tiedossa olevaa päämäärää. Me näemme ahdistuneen, yksinäisen ihmisen, joka ei saa lohtua edes lähimmiltä ystäviltään, jotka nuokkuvat autuaan tietämättöminä kohta tapahtuvasta katastrofista. Getsemanen yössä näemme Jeesuksen inhimillisimmillään ja häneen on helppo samaistua. Kukapa ei olisi joskus epäröinyt lausuessaan Isä meidän -rukouksen sanat: tapahtukoon sinun tahtosi. Onko Jumalan tahto todella hyvä minua kohtaan? Jaksanko kulkea sen tien, mikä on Jumalan tahto? Aivan kuin Jeesus olisi miettinyt juuri näitä kysymyksiä Getsemanessa. Ja hän rukoili ja toivoi, kuten kuka tahansa ihminen, että kärsimysten malja menisi hänen ohitseen. Mutta se ei mennyt. Vangitsijat lähestyivät jo. Ei ollut muut mahdollisuutta kuin jättää itsensä Jumalan haltuun.
Jeesus oli menettämässä oman elämänsä hallinnan. Kohta hänet laitettaisiin köysiin, häntä tönittäisiin ja tuupittaisiin maallisten herrojen kuulusteltaviksi ja kidutettavaksi. Oli ollut aika, evankeliumin kertomuksen alussa, jolloin hän oli ollut avuttomana turvassa äitinsä sylissä. Nyt, elämän lopussa, oli aika joutua jälleen ihmisten käsiin, mutta nyt pimeyden ja vihan valtaan. Vapauden päivät, jolloin hän vaelsi kylästä kylään tehden Jumalan tekoja, olivat takana päin. Edessä oli tuntematon ja mielessä kysymys, mitä Jumala, joka on aina häntä auttanut, tekee tässä tilanteessa.
Evankeliumit perustuvat Jeesuksen kanssa eläneiden ihmisten kertomuksiin. Ne ovat perimätietoa, jota alkuseurakunnassa siirrettiin sukupolvelta toiselle, kunnes Matteus, Markus, Luukas ja Johannes kokosivat ne kirjoiksi. Kirkon uskon mukaan ne ovat myös Pyhän Hengen inspiroimia kertomuksia, joiden kautta Jumala puhuu meille.
Miksi Jeesus haluttiin kuvata heikkona ja epäröivänä Getsemanessa? Aikaisemmin evankelistat olivat kertoneet, kuinka Jeesus Galileassa ennen kohtalokasta Jerusalemin matkaa, ilmoitti opetuslapsilleen suoraan, että Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin, hänet surmataan, mutta hän nousee kolmantena päivänä kuolleista. Miksi siis tällainen epäröinti ratkaisevalla hetkellä, kun kaikki eteni suunnitelmien mukaan?
Ajattelen, että tieto Jumalan suunnitelmasta ei auttanut tuolla hetkellä Jeesusta, koska hänen oli elettävä ihmisen osa pohjia myöten. Hänen oli oltava todellinen ihminen kuoleman ja kärsimyksen edessä ilman, että pakenisi Jumaluutensa ja kaikkivaltiutensa suojiin. Tästedes Jeesus ei ollut kaikkivaltias. Hän oli kaikkea muuta kuin valtias. Kaikilla muilla, hänen piinaajillaan, oli valtaa, mutta ei hänellä, joka köysissä kuljettiin kohti Golgataa.
Ajattelen, että olen tavannut ihmisiä, jotka ovat Getsemanessa. Ihmisiä, jotka ovat kesken elämän saaneet tietää parantumattomasta sairaudesta ja tietävät, että aikaa ei ole paljon ja joutuvat täysin tietosina valmistautumaan elämästä luopumiseen. Tai vanhuksia, joilta pikkuhiljaa riisutaan kaikki itsenäisen elämän edellytykset ja he joutuvat täysin muiden armoille. Ehkä kaikilla ihmisillä on oma Getsemanensa, mutta onneksi se ei välttämättä ole yhtä vaikea kuin Vapahtajallamme. Monelle annetaan se armo, että he saavat rauhallisesti nukahtaa pois tästä elämästä. Moni voi turvallisesti jättää itsensä Jumalan käsiin, kun omat voimat hiipuvat. Silti, jokainen meistä joutuu kokemaan ainakin jotakin siitä, mitä Jeesus koki Getsemanessa.
Jeesus eli läpi ihmisen tuskan Getsemanen, jotta me saisimme lohdutuksen. Hän koki yksinäisyyden, että me emme olisi niin yksin. Hän koki epävarmuuden, että me voisimme luottaa elämämme Jumalan käsiin. Meillä on taivaassa ihminen Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka tuntee meidät ja kuulee rukouksemme.
Markku Mikkola, seurakuntapastori
Katso myös hiljaisen maanantain iltakirkko Rauman Pyhän Ristin kirkosta. Iltakirkossa puhuu Marku Mikkola. Musiikkina on Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater, jonka esittävät kanttorit Saara Kukko ja Leena Kivi (laulu) sekä Joni Poutanen (urut). Iltakirkko on taltioitu 29.3.2021.
