Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Mies, lapio ja kaivuri - haudankaivaja Hannu Ojalan pitkä ura Rauman seurakunnan palveluksessa

Miehen omien sanojen mukaan metsä on hänen kotinsa ja itse rakennetun paatin kunnostus eläkepäivien odotettu projekti.

Pienen kaivurin ohjaimissa parrakas mies.

Pienen kaivurin ohjaimissa parrakas mies.

Linnut laulavat kevättä ja aamuaurinko lämmittää nurmikkoa sulattaen viimeisiä lumialueita Monnan hautausmaalla. Punainen pieni kaivuri seisoo jo vanhan kuusen juurella valmiina kaivamaan uutta hautakuoppaa.

Kaivurin ratista löytyy Hannu Ojala, Rauman seurakunnan haudankaivaja, joka aloitti virkauransa seurakunnalla vuonna 1984 apuvälineenään Fiskarsin lapio. Työvälineet ovat vuosien varrella muuttuneet, mutta itse työ on paljolti samaa.

Haudankaivaja on hautausmaiden yleismies Jantunen, joka huoltaa paikat, korjaa koneet, auraa, hiekoittaa ja haravoi. Ojala hoitaa myös krematoriotöitä ja kaivaa vuoden aikana maahan kymmeniä hautoja sekä uurna-aukkoja.

Hannu Ojala nauttii omien sanojensa mukaan itsenäisestä tekemisestä ja siitä että saa viettää päivät ulkotöissä. Hän työskentelee pääasiallisesti Rauman vanhalla hautausmaalla, mutta miehen tapaa joskus myös Monnassa sekä Lapin hautuumaalla.

Vuodenajat ja säät tuovat vaihtelua ja joskus yllätyksiäkin työnkuvaan. Mennyt talvi oli Rauman seudulla melko luminen, eli auraushommia riitti, koska kulkuväylät pyritään pitämään hyväkuntoisina. Keväisin tarkastetaan kallellaan olevat hautakivet ja hoidetaan niiden suoristukset. Jos myrsky kaataa oksia tai joskus jopa puun, pääsee haudankaivaja metsurin hommiin.

pieni punainen kaivuri kaivaa hautaa ja keltainen kauhakuormaaja ottaa mullat vastaan

Odotetut eläkepäivät ovat jo nurkan takana

Entinen metsäkoneenkuljettaja vaihtoi alaa kolmekymmentäseitsemän vuotta sitten hakiessaan seurakunnalle töihin. Palvelusvuodet on kohta täytetty ja edessä avautuvat odotetut eläkepäivät, jotka olisi tarkoitus viettää perheen ja itse tehdyn purjepaatin parissa.

Paatti on saanut odotella pressun alla kymmenisen vuotta, mutta jospa nyt olisi sillekin aikaa. Reilu kolmekymmentä neliömetriä purjekangasta riittää yhteen purjeeseen, joka ommellaan itse.

Lastenlapset ovat tärkeitä Hannulle ja heidän sekä vaimon kanssa vapaa-aikaa vietetäänkin usein metsäretkillä.

–Metsä on minun kotini, Hannu kertoo. Sinne hän haluaisi myös maallisen majansa tuhkat joskus saattaa.

–Maailmasta ei murheita puutu, mutta haluan nauttia elämän pienistä asioista, toteaa mies  lopuksi ja jatkaa pienen punaisen kaivurin ohjaimissa hommiaan.

Iso kuusi jonka oksien välistä paistaa aurinko hautuumaalla missä pieni punainen kaivuri kaivaa hautaa

2022-05-06 08:14:00.0