Vertaistukea surevalle sururyhmästä

Läheisen kuoleman kivusta voi selvitä ajan kanssa, surua jakaen. Suru ei ole staattinen tila, vaan sillä on oma polkunsa ja se muuttaa muotoaan. Sururyhmä on tarkoitettu yhdeksi askeleeksi tällä polulla. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, joka perustuu ehdottomaan luottamuksellisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen.

Sururyhmään on hyvä tulla mukaan kun läheisen kuolemasta on kulunut jonkin aikaa. Yleensä hyvä aika on noin 2-6 kuukautta menetyksestä. Vertaistukiryhmässä jaetaan sekä omaa että muiden ryhmäläisten surua. Kuunteleminen on osa ryhmän toimintaa.

Toipuminen surusta on menetyksen todellisuuden hyväksymistä ja siihen sopeutumista, että kaipaus kuuluu nyt omaan elämään. Vertaistukeen pohjautuva ryhmä tarjoaa luottamuksellisen paikan käsitellä tapahtunutta. Tervetuloa mukaan ryhmään. Osallistuminen on maksutonta. 

Rauman seurakunta järjestää vuoden aikana 2 sururyhmää. Lisätietoa sururyhmistä antaa pastori Satu Salminen, p. 044 769 1287.

Marraskuussa järjestetään muistohartaudet itsemurhan tehneiden läheisille ja huumeisiin kuolleille.

Surukynttilät

Oletko menettänyt läheisen ihmisen ja sinulla on nyt surua?

Surevien vertaisryhmä alkaa torstaina syyskuun 7. päivä ja päättyy pyhäinpäivään 4.11.

Sururyhmässä jaetaan läheisen kuoleman aiheuttamaa surua yhdessä luottamuksellisessa ilmapiirissä. Sururyhmä kokoontuu 7 kertaa torstaisin klo 17-18.30 Kuapplassa, Jokiranta 5.

Ilmoittautumiset 1.9. mennessä Ulla Forsman p. 044 7691 268 tai Riitta Granroth p. 044 7691 286.

Kirkko antaa apua elämän kriiseihin. Apua saa sekä käytännöllisten asioiden hoidossa että henkisessä selviämisessä.

Suru, kriisi

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori
Rauman seurakunta
Kirkkokatu 2
26100 Rauma
Seurakuntapastori
Rauman seurakunta
Kirkkokatu 2
26100 Rauma