Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Kirkonkellarin kesänäyttelyssä heinäkuussa Mari Arvinen ja Anu Sukanen: Sano se kukkasin

Pitkän välimatkan erottamat ystävykset huomasivat, että molemmat tekevät hienosti yhteensopivaa kukka-aiheista taidetta. Näin syntyi Rauman Kirkonkellarin kesänäyttely, joka tuo tänä kesänä toivoa ystävyyden teemalla.

Akryylimaalaus, jossa erottuu kukka-aiheetta, värisävynä mm. vihreää ja pinkkiä

Mari Arvinen: Magnolia (2020), akryyli kankaalle

Näyttely on tarina ystävyydestä

Taiteilijat Mari Arvinen ja Anu Sukanen tutustuivat toisiinsa Rauman Taidemuseossa vuonna 1999. Siitä lähtien he ovat olleet hyvät ystävykset. Anu on syntynyt (s.1969) Raumalla ja asuu edelleen paikkakunnalla. Mari on syntynyt (s.1974) ja elänyt nuoruutensa Raumalla, mutta muuttanut Pohjois-Savoon ja asuu nykyään Suonenjoella.

Marin ja Anun elämään on mahtunut paljon värikkäitä tapahtumia. Toisen rinnalla on kuljettu kaikessa. Heillä on kunnia olla toistensa tyttärien kummeina ja näin mukana lapsien kasvun tukena. Monien vuosien ystävyyden jälkeen, kun Mari ja Anu olivat asuneet jo pidempään kaukana toisistaan, sattui yllättävä tapahtuma.

–Huomasimme molemmat tekevämme kukka-aiheisia teoksia, jotka sopivat ihan ihmeellisen hyvin yhteen, kertoo Anu Sukanen.

Kyllähän Marin ja Anun väliin on oikeita kukkatarinoitakin mahtunut: Autossa on kuljetettu viherkasvin pistokkaita toiselle, tai siemenet ovat matkanneet kirjekuoressa toisen luokse, mutta näin yhteenkuuluvia teoksia ei ole koskaan samanaikaisesti putkahtanut ilmoille.

–Siihen ei voinut olla tarttumatta, kertoo Mari Arvinen.

Tästä ajatuksesta syntyi taiteilijaystävien yhteinen näyttely Sano se kukkasin, jossa on esillä Mari Arvisen maalauksia ja Anu Sukasen keramiikkaa. Näyttelyyn pääsee vierailemaan heinäkuun ajan Kirkonkellarissa (Luostarinkatu 1, Rauma). Näyttely on avoinna heinäkuun ajan maanantaista perjantaihin klo 10–17, lauantaisin klo 11–16 ja sunnuntaisin klo 11–15. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Kuva: Taiteilijat Anu Sukanen (vasemmalla) ja Mari Arvinen (oikealla).

Kirkonkellarin näyttelyn valinnan tehnyt raati luonnehtii näyttelyä seuraavasti: ”Taiteilijoiden tarinasta ja teoskokonaisuudesta välittyy aito ystävyys, joka on tunnistettava ja universaali voima. Ystävyyden voimaa tarvitsemme aina, mutta erityisesti näiden epävakaiden aikojen keskelle. Näyttely tuo iloa ja toivoa sekä nostaa esille ystävyyden supervoiman.”

Valintaraatiin kuuluivat museointendentti Heta Kaisto, viestintäpäällikkö Kanerva Kuisma ja kuvataidekoulun johtaja Kirsi Kuusisto.

 

Taiteilijat Mari Arvinen ja Anu Sukanen kertovat taiteestaan
 

Mari Arvinen (s.1974)

Maalaamiseeni kuuluu olennaisesti yllätys ja sattuma. Se on ihan sitä samaa kuin elämän yllätyksellisyys ja elämään avoimesti suhtautuminen. Se on olemisen tapa ja filosofia. Pitää osata luottaa elämään niin että antaa sattumien ja yllätysten tulla.

Maalatessa käytän värin viskositeettia hyväkseni. Teen löysiä väripintoja tai pursotan paksua väriä pussista. Maalatessani tietoisuuteni nivoutuu tähän materian tuomaan yllätyksellisyyteen, ja vie minut seikkailuun. Yllätyksellisyys ja materian ”mieli” asettaa minut hienolle paikalle tekijänä. Olen samanlaisessa tunnetilassa kuin istuessani metsässä ja ihmetellessäni kaikkea ympärilläni, tai kävellessäni meren rantaa tuntien hiekan poimut varpaissani. Saan siis yllätyksen kautta myös nauttia sivullisena olosta omassa työskentelyssäni. On hyvä ettei liikaa keskity itseen ja suunnittele kaikkea valmiiksi.

Ihme löytyy ihmettelemällä. Yllätys löytyy huomaamalla. Ihmettelevä mieli on altis elämän ihmeille. Luonto ja kukat ovat suuria ihmeitä. Kukkia on ihana katsella ja seurata niiden kasvua, ja siksikin ne usein myös ilmestyvät teoksiin.

 

Anu Sukanen (s.1969)

Taiteeni keskiössä on aina ollut luonto, ihminen ja rauha. Näiden asioiden yhteys ja yhteen saattaminen. Taiteeni koostuu taidegrafiikasta, tekstiilitaiteesta, valokuvista, keramiikasta ja performansseista. Näitä kaikkia sekoitan ilolla yhteen ja katson mitä tulee. Tällä hetkellä olen innostunut kukista ja olenkin muovannut niitä korkeapolttoisesta keramiikasta yhdistettynä puuhun veistoksiksi. Mielessäni on pyörinyt lause ”Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan”! Kukat vertautuvat ihmiseen ja meidän persooniimme. Kaikki olemme tärkeitä ja juuri erilaisuutemme on rikkautemme ja kauneutemme.

Mari on ollut minulle tärkeä tuki taiteessa jo yli kaksi vuosikymmentä. Hänen kanssaan olen jakanut niin onnistumiset kuin surut saamattomista apurahoista ja näyttelypaikoista. Taiteellista tukea ja henkistä ja kaunista herkkää ystävyyttämme on aika juhlistaa kukkasin. Tänä kesänä Kirkonkellari on oiva paikka tälle juhlalle.

Kuva: Anu Sukanen: Onnea on... (rakukeramiikka, 2020)

2022-06-13 06:00:00.0