​​​​​​​

Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Paastokalenteri kutsuu mukaan seitsemän viikon muutoshaasteeseen

Pääsiäiseen johtava paasto alkaa. Paaston matkaa voi jälleen kulkea paastokalenterin avulla. Se alkaa laskiaistiistaista 4. maaliskuuta ja päättyy pääsiäisen iloon pääsiäissunnuntaina 20. huhtikuuta. Paastokalenteria pääsee seuraamaan Rauman seurakunnan Facebook-sivulla ja Instagram-tilillä päivittäin. Paastokalenterin voi myös ladata itselleen.

5.3. tuhkakeskiviikko. Ihminen jonka otsassa on piirretty ristikuvio.

Paasto kestää 40 päivää ennen pääsiäistä. Sunnuntaisin ei paastota. Paasto kutsuu hiljentymiseen ja rukoukseen ja se on myös pidättäytymistä tietyistä ruuista, esimerkiksi lihasta, tai joistakin etuoikeuksista tai nautinnoista. Ennen kaikkea paasto keskittymistä Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen oman itsensä korostamisen sijasta. Tänä vuonna paasto alkaa 5.3. ja päättyy pääsiäisenä 20.4.

Paastokalenterin 49 luukkua pitävät sisällään rukouksia, Raamatun tekstejä, kehotuksia auttaa lähimmäistä sekä huomioita luomakunnan tilan parantamiseksi. Paastokalenterissa on myös Ekopaaston teemoja.

Lataa itsellesi paastokalenteri (linkki paastokalanteriin, pdf)Linkki avautuu uudessa välilehdessä ja laita se vaikkapa omalle seinälle tai jääkaapin oveen. Paastokalenteria voi seurata myös sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #paastokalenteri ja #ekopaasto. Paastokalenteria pääsee seuraamaan Rauman seurakunnan Facebook-sivulla ja Instagram-tilillä päivittäin.


Ekopaasto kannustaa kokeilemaan kohtuutta


Ekopaasto on arjen tekoja ja toivon sanoja. Vuonna 2025 Ekopaastoa vietetään 4.3.– 19.4.2025.
Valtakunnallisessa Ekopaasto-kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon. Ekopaasto käynnistyy aina tuhkakeskiviikkona ja päättyy pääsiäislauantaina. Tänä aikana rohkaistumme ja rohkaisemme kokeilemaan kohtuutta ja vahvistamaan luontosuhdetta.
Meistä jokainen voi osaltaan olla mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta ja lievittämässä ilmastoahdistusta, omaansa tai muiden.


–Vetäytyminen ja hiljentyminen voivat hoitaa ja rauhoittaa mieltä, ja sitä kautta herättää toivon. Silti paasto ei ole vain sisäänpäin kääntymistä, vaan oman toiminnan pohtiminen ja luopumisen opetteleminen voivat hyödyttää myös lähimmäistä ja luomakuntaa. Lopulta todella merkitsevät asiat elämässä syntyvät Jumalan armosta, meille rakkaista ihmisistä ja meitä ympäröivän luomakunnan rikkaudesta.

Tapio Luoma, arkkipiispa

Mikä on Ekopaasto?


Ekopaasto on toisenlaisen elämän kokeilua. Ekopaasto kulkee ”pikkuserkkuna” kristillisen paastoperinteen rinnalla, eikä siis mitenkään korvaa paastoperinnettä.
Sen sijaan se tuo paastoon oman, ajankohtaisen lisänsä. Ekopaasto rohkaisee kohtuuteen ja kutsuu vahvistamaan luontosuhdetta. Ekopaasto liittyy sellaisiin elämäntavan muutoksiin, hiljentämiseen ja kohtuullistamiseen, jotka voivat osaltaan hillitä ilmastonmuutosta. Ekopaaston aikana meistä jokainen voi kokeilla oman arkensa muuttamista seitsemän viikon ajan.
Ekopaastoa vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.


Kestävämmän elämän puolesta


Ekopaaston kampanjassa nousevat esiin toivon ja yhteisöllisyyden merkitys. Kampanjan aikana saa vinkkejä siitä, minkälaisia valintoja voi tehdä maapallon kannalta kestävämmän elämän puolesta. Vinkkejä esimerkiksi kestävämpään ruokavalioon tai energian säästämiseen löytyy myös näiltä sivuilta: Vinkkejä ekopaastoon - Evl.fi
Vinkkien lisäksi ekopaastokampanjassa julkaistaan toivoa ja tekemistä kuvaavia sitaatteja ja tarinoita. Syyllistämisen sijaan ideana on ollut rohkaista tekemään itselleen mahdollisia tekoja. Tänäkin vuonna haastamme myös sinut mukaan: jaa somessa omia arkisia toivon tekoja ja sanoja ja kerro, millä arjen teolla sinä rakennat toivoa!
Liity mukaan Ekopaastoon ja seuraa Ekopaastoa somessa tunnisteella #ekopaasto.


Paaston matkalle voi hiljentyä tuhkakeskiviikon iltahetkessä


Tuhkakeskiviikon iltahetki Pyhän Ristin kirkossa (Luostarinkatu 1) ke 5.3. klo 18  – 19  
Tuhkakeskiviikon iltahetkessä hiljennymme paaston matkalle ja ehtoollisen äärelle. Messussa on mahdollisuus vastaanottaa tuhkaristi otsaan katumuksen ja parannuksen merkiksi. 
Mukana Satu Salminen, Anna-Maria Togbenou, Kati Yrjölä, kirkkokuoro ja päiväkuoro. Tervetuloa aloittamaan paaston matkaa yhdessä hiljentyen. 


Ennen paastoa: laskiaissunnuntain tapahtuma Lapin kirkolla 2.3.


Lapin lapsikuoron & Jukka Salmisen konsertti ja laskiaistapahtuma su 2.3. klo 14.00 – 17.00 Lapin kirkko, Kirkkotie 23, 27230 Lappi.  Tapahtuma alkaa konsertilla, jossa esiintyy Jukka Salminen yhdessä 10-vuotisjuhlaa viettävän Lapin lapsikuoron kanssa. Konsertti on kirkossa klo 14-15. 

Konsertin jälkeen ohjelmaa kirkon pihalla klo 15-17. Ohjelmassa onnenpyörä, kasvomaalausta, Lapin VPK, arvoitusrata ja talutusratsastusta. Onnenpyörä ja talutusratsastus maksavat 1 €/aktiviteetti. Mukana myös partiolippukunta Narvin Kajo esittelemässä omaa toimintaansa. 

Seurakuntatalolla myynnissä (2 €/annos) laskiaispullia, kahvia, mehua sekä makkaraa grillattavaksi Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.  Tervetuloa viettämään mukavaa päivää yhdessä ja tukemaan nuorten hyväksi tehtävää työtä! 


 

28.2.2025 14.47