Rauman seurakunnan uutiset

Uutislistaukseen

Rauman seurakunta lahjoittaa 15 000 euroa Ukrainan konfliktista kärsivien perheiden auttamiseksi

Rauman seurakunta lahjoittaa 15 000 euron summan Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan hätäapukeräykseen.

Ukrainan lippu ja rauhankyykky

Rauman seurakunnan kirkkoneuvosto valtuutti viime keskiviikon 2.3.2022 kokouksessaan kirkkoherra Valtteri Virran kartoittamaan sopivaa tapaa avustaa helmikuussa 2022 alkaneen Ukrainan kriisin vuoksi hätään joutuneita. Avustuskohteeksi valikoitui Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan hätäapukeräys.

Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut hätäapukeräyksen Ukrainan konfliktista kärsivien perheiden auttamiseksi. Keräyksen kautta toimitetaan tehokkaasti ja koordinoidusti hätäapua sitä eniten tarvitseville yhdessä eurooppalaisten kumppanijärjestöjen kanssa. Käytännössä apu on esimerkiksi ruoka-apua, lämmikkeitä ja muita perustarvikkeita.

15 000 euron lahjoitus suoritetaan seurakunnan lahjoitusvaroista. Kirkkoneuvon on tarkoitus vahvistaa avustus seuraavassa kokouksessaan 30.3.2022.

Kirkkoherra Valtteri Virta allekirjoitti lahjoituspäätöksen maanantaina 7. maaliskuuta toimistossaan.

2022-03-07 19:23:00.0