Rauman seurakunnan uutiset
-
Yhteisvastuulla 2023 sovitellaan ja ratkaistaan nuorten väkivaltaa ja konflikteja
Yhteisvastuun 2023 kotimainen kumppani Aseman Lapset ry laajentaa yhteisvastuuvaroin työtään nuorten vakavien konfliktien ratkaisemiseksi. Erityisesti levitetään koulukiusaamiseen puuttuvaa K-0 (kiusaaminen nolla) -työtä sekä katusovittelua yhä useammalle paikkakunnalle Suomessa.
14.3.2023 08.00
-
Elämäntaitoja ja turvallisuutta nuorille äideille Armonkodista
Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset turvaverkot eivät ylety Thaimaassa tasapuolisesti yhteiskunnan marginaalissa elävien pariin. Thaimaassa abortti on laissa kielletty ja avioliiton ulkopuolella syntyvä lapsi on monessa suhteessa edelleen tabu.
13.3.2023 08.41
-
Ilmastokriisi vaarantaa koulunkäynnin
Pitkittynyt kuivuus luo turvattomuutta Keniassa. Kerion laakson pitkäaikaisten turvallisuushuolien ja köyhyyden vuoksi paimentolaisperheet laittavat lapsensa mieluummin paimentamaan eläimiä kodin lähelle kuin kouluun. Sillä päätöksellä on ollut Cheptoyon, 21, elämässä dramaattinen merkitys.
8.3.2023 15.41
-
Tansanian Kishapun metsityshanke taistelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan
Tansania on yli 60 miljoonan asukkaan valtio Itä-Afrikassa. Viime vuosien kehityksestä huolimatta Tansania on edelleen YK:n inhimillisen kehityksen mittareilla köyhä maa. Rauman seurakunta tukee Suomen Lähetysseuran Kishapun metsityshanketta Tansaniassa.
8.3.2023 12.00
-
Kirkonkellarin näyttelytilaa voi hakea heinäkuuksi 2023 3.4.2023 mennessä
Kirkonkellari on haettavissa näyttelytilaksi jälleen heinäkuuksi 2023. Näyttelytilaa voi hakea 8.3.−3.4.2023. Kirkonkellari on näyttelytila Rauman Pyhän Ristin kirkon vieressä.
6.3.2023 14.54
-
Kirjailija Tapio Koivukarille anotaan pappisvihkimystä ja virkamääräystä Rauman seurakuntaan
Papiksi vuonna 1979 Helsinkiin opiskelemaan lähtenyt raumalaiskirjailija vihittäneen papiksi Rauman seurakuntaan Turun tuomiokirkossa 7. toukokuuta. Opiskeluiden ja pappisvihkimyksen välillä on syntynyt 12 romaania, 28 erilaista teosta sekä reilut 30 käännöstä. Papin työtä Koivukari odottaa varovaisesti innostuneena. Kirkkoneuvosto anoo pappisvihkimystä ja määräaikaista virkamääräystä Koivukarille Turun tuomiokapitulilta.
1.3.2023 20.00
-
Yhteisvastuukeräys 2023 nostaa esiin nuorten väkivallan
Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.
6.2.2023 13.04
-
Toivon pilkahduksia ja juhlan aiheita Venezuelassa
Rauman seurakunnalla on lähetystyön nimikkokohteita ympäri maailman. Lapset kohti parempaa elämää -hankkeessa tuetaan Valencian evankelisluterilaisen seurakunnan työtä syrjäytymisvaarassa olevien lasten turvallisen kasvun tukemiseksi.
1.2.2023 08.41
-
Monnan krematorio on jälleen toiminnassa
Monnan krematorion uunin luukku vioittui torstaina. Mekanismi korjattiin perjantaina aamupäivällä ja krematorio on jälleen toiminnassa.
20.1.2023 19.38
-
Seurakunnan kirkkoherranvirasto ja muita toimistoja muuttaa takaisin remontoituun virastotaloon
Muutto aiheuttaa poikkeuksia asiakaspalveluun.
20.1.2023 12.52